Loppukesän paskat ja pölyt

Okei, jotkut tietänevät, että olen muka jonkunsortin siivoojanainen vailla verta, enkä mitään muuta suunnilleen teekkään kuin hinksutan residenssini nurkkia hammasharjalla. 

Voin kuulkaa kertoa, että tämä on niin harhainen luulo kuin olla ja voi. Asun paskassa! Joka paikka on täynnä kaikenlaista kesäskeidaa. Vois toi aurinkokin painua tosta mailleen, ettei kaikki rasvaiset tahmajäljet jokapaikassa näkyisi. 

Tietenkin kun on kotieläimiä, niiden mukana tulee kaikenlaista tauhkaa. Mutta olisi raukkamaista ja väärin syyttää nyt yhtäkään karvaista kaveria tästä kotini alennustilasta. Ei yksikään koira tai kissa jätä rasvaisia näpin jälkiä kaappien oviin tai Hesarin painomusteisia sormenjälkiä ovenkarmeihin, valokatkaisijoihin.. no siis kaikkialle. 

Alkoi taas ahistaa se tuleva putkiremontti. Tiskipöydän allaskaappi pitäisi tyhjentää siihen mennessä. Minne minä kaikki nekin kamat tungen? Ja sit sellainen, että mulla on valehtematta ainakin neljäsataa muovipussia täällä! Meidän perheessä, häpeäkseni minä mukaanluettuna, ei olla vieläkään totuttu minkäänsortin kauppakasseihin, vaan se on aina ja aina se muovikassi jos toinenkin, mikä marketista kotiin kantautuu. 

Kellään mitään miljoonan markan idistä, mitä vanhoista muovikasseista voi tehdä? Leikata kuteeksi ja virkata mattoja kylppäriin, terassille.. hitto olkkariin ja sohvanpäälliseksi? 

Huomannette, että päällä on just aika iso sotkuangst, jota alan kyllä ihan varmasti ihan kohta hoitelemaan ees jotenkin. Kylläpä varmasti niin. 

Armoa! 

Eikö oo hirveen kiva että päivitän taas tätä blogia? Just tälläisiä kirjoituksia kaikki ihan varmasti haluuvat lukea. Noh, katotaan ny. Angst. 

Täsä mää ny taas ole

Heipä vaan taas pitkästä aikaa. Toivottavasti ette vallan kyllästy, kun jatkuvasti ja alinomaa olen tännekin kirjoittamassa. Eh he he. 

Mutta nyt kun on seitsemän viikon poissaolo työelämästä onnettomasti ohitse, no ei vaiska, arki on ihan kiva- varsinkin näin lauantaisin, niin aattelin että jospa koittaisin taas tätäkin blogihylkiötä elvyttää. 

Elämäni on edelleen ihan jeessiä. Kaikki on ihan hyvästi.

Kuuden viikon kesälomani, joka alkoi juhannusta edeltävänä torstaina, päätyi kolmen päivän sairaslomaan, kun keuhkoputkeeni ilmaantui jostain virusperäinen tulehdus. Suomeksi tämä tarkoittaa vain sitä, että ensin yskin monta päivää sellaista kuivaa virkamiesyskää, ja lopulta lääkärin määräämien nappuloiden avustuksella vähän sellaista märempää virkamiesyskää. Mutta se siitä, nyt olen kunnossa. 

Olen ehkä joskus viime vuosituhannella jo maininnut siitä, että kohta on käsillä vuodenaika, josta pidän kaikista vähiten. Vaikka olen auringon ja kesän fani numero ykkönen, niin jossain vaiheessa tulee tunne että no loppuis nyt jo. Loppukesän kuumuus kun tuppaa olemaan sellaista kuin märkä haiseva pyyhe kiedottaisiin vartalon ympärille. Missään ei oo mitään raikasta eikä virkistävää, on vain sellaista nahkeen nihkeen hikistä. Ja viileämmät päivätkin saattavat sekunnissa kääntyä samaksi hikimeiningiksi. Hikimeiningin jyllätessä kaikki tarmo jotenkin vaan valahtaa hien mukana jonnekin. 

Loma oli ihana, vaikka en tavannutkaan kaikkia niitä henkilöitä, joita olisin halunnut. Toisaalta, vaikka he asuvatkin eri paikkakunnalla, niin eivät kuitenkaan missään maailman äärissä. Onhan sentään viikonloput vielä olemassa, vaikkei lomaa enää olekaan. 

Lomani yksi hekumallisin onnenläikähdys syntyi siitä, kun Turkuun pari vuotta sitten muuttanut tyttäreni irtisanoi siellä asuntonsa, ja muuttaa takaisin Helsinkiin. Asuntoa hänellä ei vielä ole, mutta tässä lähistöllä on ihan tyylikkäitä veneitä, joiden alla voi asustaa. Tai jos tämä vaihtoehto ei kiinnosta, niin meidän yli 200 neliöisessä kodissa on kyllä Elma-sedän ja minun lisäkseni tilaa myös yhdelle lapselle ja hänen karvaisille lapsilleen. 

Meidän Onni-koira, joka siis asustaa vakinaisesti täällä meillä, täytti just 16 vuotta. Voi herranjestas että se on wanha! Ja kyllä hänestä sen vanhuuden kyllä huomaakin. Vielä joitain aikoja sitten roskiskaapin ovi narahteli tavan takaa hänen toimestaan auki, ja pieni huonohampainen suu oli repimässä ties mitä ihania herkullisuuksia roskiksesta, vaan eipä enää. Ei se oikein näe enää mitään, saati kuule. Mutta on ihan virkeä kaikki ne vähäiset hetket kun on hereillä. Saas nähdä kauanko jaksaa papparainen vielä. Onneksi meillä kaikki on samaa mieltä siitä, että sitten kun elämänsä käy liian kituliaaksi, niin paras palvelus mitä me voidaan sitten hänelle tehdä on päästää se pois. Mutta kaik ajallaan. 

Sain eilen pienimuotoisen paskahalvauksen postilaatikolla. Siellä oli tiedote, että täällä alkaa putkiremontti! Perseensuti ja muut vatkaimet! En ollut tiennyt moisesta lainkaan. Monisteen teksti yritti olla rennonletkeä ja kannustava. Kuten: emme suosittele että kukaan varaa matkaa tai hanki tilapäisasuntoa remontin ajaksi, koska aikataulut saattavat muuttua. Niinpä niin, varmaankin tarkoittaa sitä, että kaksi viikkoa per talo on alimitoitettu, ja täällä vietetään jouluakin kuivakäymälän ympärillä piirileikkiä kirmaten ja joulukakkaa etsien. 

Joo, ei kestä kuin kaksi viikkoa, jonka ajaksi asukkailta toivottiin vain hiukan erähenkisyyttä. Ja hei, vettä saa laskea kyllä hanoista, mutta niitä ei saa valuttaa viemäriin. Öh, okei! Mahtavaa. Saas ny nähä mitä tästä tulee tai on tulematta. 

Herkimmät teistä saattoivat rekisteröidä sanan joulu tekstissäni. No nii-in, kohta alkaa joulunodotus taas ihan täysillä, mutta ei ny ihan vielä.

Ei minulla nyt varmaan enää muuta asiaa tai asiattomuutta tähän irtoa.