Valtaisan mahtavaa marraskuuta kaikille!
En tajua, miksi niin kovin monet inhoavat marraskuuta. Minä en! Yksi syy on se, että marraskuu päättyy joulukuuhun;) Jos marraskuu oisi jossain muussa kohtaa vuotta, niin ehkä minäkin liittyisin inhoajien sankkaan kaartiin.
Nyt kävi Elmalla kuulkaa lähestulkoot moukan tuuri!
Olen vaahdonnut ja suunnitellut operaatio Vitriinin kanssa jo kyllästymiseen saakka. Menin toissapäivänä Ikeaan toverini kanssa, ihan vaan jotain pientä hankkimaan ja nekin pienet lähinnä hänelle.
Noh, olin jo etukäteen saanut kuulla, että kummipoikani perhe oli menossa samana päivänä Ikeaan, ja juuri perheen isukilta olisin jonain määrittelemättömänä päivänä kysynyt vitriinin roudausapua, koska Elmasedältä en kysy ikinä mitään, jos on Ikeasta kyse.
Eikun tuumasta toimeen. Treffit varastoalueella, 12 yksikön voimia vaativa raastaminen hyllystä, kahden yksikön asiakaspalvelusta nouto, voimakasta pakuun pakkaamista, raivokasta 14 yksikön himaanroudausta (poikani tuli kaverinsa kans avuksi) ja nyt minulla ihan yhtäkkiä on uusi vitriini ja ruokapöytä. Jee. Sillä ei ole mitään merkitystä, että ne ovat kaikki vielä laatikoissa pitkin lattioita. Pääasia että ne ON!
Kun yksiköitä raahattiin sisään, sattui Elmasetä samoilla tulilla himaan, vaikkei sen ees pitänyt tulla. Jumalauta että sen naama olikin sitten tuhannen norsun v***lla. Tietenkin, koska kyse oli Ikeasta. Pitäisiköhän sen mennä ihan tutkimuksiin ton Ikeavihansa kanssa. Nimittäin, sitten kun kaikki on koottu ja paikallaan, pahvit roudattu roskikseen ja muutenkin paikat ojennuksessa, ei se sitten dissaa ees Ikeakaluja. Hmh.
Joulusiivous ei sitten olekaan edennyt yhtä mallikkaasti. Tää työssäkäynti ja ennen kuutta herätykset lannistavat iltaisen toimintatarmoni. Mutta nyt viikonloppuna, olkoot vaikka kuin pyhä, minä toimin! Ilmeisesti entiset tursaat kokoavat myös kalusteeni. Ai että.
Nyt minä jatkan joulun suunnittelua. Kivaa perjantaita kaikille!
perjantai 2. marraskuuta 2012
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Yks juhla se tulla jolkottaa
Hei vaan kaikille Elma-tädin höpönapsuille.
Pidin tässä vähän hiljaiseloa, ihan vaan siitä syystä että olen niin kovasti höperöinyt kaikkea, mutta nyt olen täällä taas ja entistä kahjompana.
Mut on nyt vallannut kertakaikkinen jouluhulluus. Ei tämä kai ikinä NÄIN aikaisin ole tullut, mutta en voi tälle yhtään mitään! Toivottavasti saan sorin kaikilta jouluvihureilta, mä koitan hillitä itteeni.
Jouluhulluuteen kuuluu joulusiivous. Kerran vuodessa vaan pitää siivota ihan joka nurkka ja tosi kunnolla. En kestä lauseita, että "jos vietät joulusi vaatekomerossa (tai vastaavassa), niin sittenhän se kannattaa siivota". Laiskojen löpinöitä tollaset! Minä vietän jouluni puhtaassa kodissani, missä ei ole niin sanotusti jätetty kiveäkään kääntämättä! Vähän lähempänä joulua on vuorossa taas "legendaariset" kaakelinsaumojen JA keittiön vetolaatikoiden liuku-urien hinkkaaminen hammasharjalla.
Juu ei meidän kaikkien tarvi toki olla samanlaisia, en minä sillä. Itse saan vaan aivan suunnattoman nautinnon siitä, kun kodin joka nurkka, se tahmaisinkin peränurkka, tuoksuu hyvälle ja on puhdistettu rakkaudella ja joulumielellä. Tsih, menee melkein kirkolliseksi nyt tää paasaus.
Olen siis aloittanut jo joulusiivouksen ja varsinkin jouluintoilun. Kaikki isot siivousprojektit alkavat aina varastostamme, joka on iso ja tavarakas. Hmm. voiko noin sanoa. Tavaranpaljoinen. No siis suomeksi: siellä on paljon tavaraa.
Vaan eipä ole enää! Elma-setä on kantanut roskikseen säkkitolkulla jotain täysin kelvotonta skeidaa. Merkillepantavaa tässä on se, että sedän mielestä "joku saattaa tarvita tätä" joskus. Pidin hänelle puhuttelun, että mitenköhän tää joku osaa just meiltä kysyä jotain putkenpätkää, joka maksaa uutena puol euroa enkä muutenkaan pidä ajatuksesta, että meidän hima on joku turhan roinan varasto vain sen takia, jos JOKU nyt sattuis joskus jotain ihmevekotinta tarvitsemaan. Ja hah, hänelle meni tämä viesti perille. Oppii se vanha setäkin näköjään uusia temppuja.
Rakkaat sukulaislapseni ovat toimineet kierrätyskeskuksina. Toiselle meni muutama muotokuvamaalaus ja suvun historiallista kirjallista materiaalia. Toinen sukulainen taas uusiokäyttää tuunaamalla yms. minulle tarpeettomia tavaroita, joten nyt on kuulkaa sellainen zen-fiilinki tällä tädillä, eli minulla, että kun turha roina poistuu, saan enemmän tilaa ihanille jouluajatuksille <3
Muuten elämäni on ollut ihan tavallista. Ihmeen tarmokas olen ollut, vaikka on tämä kaamos ja pimeys ja vaikka mitä. Kellojensiirto ei taaskaan vaikuttanut minuun niinkuin ei yhtään mitenkään. Oon kai sitten oppinut jonkunsortin hetkessäelämisen taidon, eli jos kello näyttää että se on kuusi, niin kello on sitten kuusi, enkä mitenkään kelaa että niin, viime viikollahan se oli tähän aikaan viisi. Tai seitsemän tai jotain. Pah. Kello on mitä on, vuorokaudessa on kuitenkin se sama 24 h edelleen, eli sillä nyt mennään.
Oikein ihanaa lokakuun viimeistä kaikille.
Pidin tässä vähän hiljaiseloa, ihan vaan siitä syystä että olen niin kovasti höperöinyt kaikkea, mutta nyt olen täällä taas ja entistä kahjompana.
Mut on nyt vallannut kertakaikkinen jouluhulluus. Ei tämä kai ikinä NÄIN aikaisin ole tullut, mutta en voi tälle yhtään mitään! Toivottavasti saan sorin kaikilta jouluvihureilta, mä koitan hillitä itteeni.
Jouluhulluuteen kuuluu joulusiivous. Kerran vuodessa vaan pitää siivota ihan joka nurkka ja tosi kunnolla. En kestä lauseita, että "jos vietät joulusi vaatekomerossa (tai vastaavassa), niin sittenhän se kannattaa siivota". Laiskojen löpinöitä tollaset! Minä vietän jouluni puhtaassa kodissani, missä ei ole niin sanotusti jätetty kiveäkään kääntämättä! Vähän lähempänä joulua on vuorossa taas "legendaariset" kaakelinsaumojen JA keittiön vetolaatikoiden liuku-urien hinkkaaminen hammasharjalla.
Juu ei meidän kaikkien tarvi toki olla samanlaisia, en minä sillä. Itse saan vaan aivan suunnattoman nautinnon siitä, kun kodin joka nurkka, se tahmaisinkin peränurkka, tuoksuu hyvälle ja on puhdistettu rakkaudella ja joulumielellä. Tsih, menee melkein kirkolliseksi nyt tää paasaus.
Olen siis aloittanut jo joulusiivouksen ja varsinkin jouluintoilun. Kaikki isot siivousprojektit alkavat aina varastostamme, joka on iso ja tavarakas. Hmm. voiko noin sanoa. Tavaranpaljoinen. No siis suomeksi: siellä on paljon tavaraa.
Vaan eipä ole enää! Elma-setä on kantanut roskikseen säkkitolkulla jotain täysin kelvotonta skeidaa. Merkillepantavaa tässä on se, että sedän mielestä "joku saattaa tarvita tätä" joskus. Pidin hänelle puhuttelun, että mitenköhän tää joku osaa just meiltä kysyä jotain putkenpätkää, joka maksaa uutena puol euroa enkä muutenkaan pidä ajatuksesta, että meidän hima on joku turhan roinan varasto vain sen takia, jos JOKU nyt sattuis joskus jotain ihmevekotinta tarvitsemaan. Ja hah, hänelle meni tämä viesti perille. Oppii se vanha setäkin näköjään uusia temppuja.
Rakkaat sukulaislapseni ovat toimineet kierrätyskeskuksina. Toiselle meni muutama muotokuvamaalaus ja suvun historiallista kirjallista materiaalia. Toinen sukulainen taas uusiokäyttää tuunaamalla yms. minulle tarpeettomia tavaroita, joten nyt on kuulkaa sellainen zen-fiilinki tällä tädillä, eli minulla, että kun turha roina poistuu, saan enemmän tilaa ihanille jouluajatuksille <3
Muuten elämäni on ollut ihan tavallista. Ihmeen tarmokas olen ollut, vaikka on tämä kaamos ja pimeys ja vaikka mitä. Kellojensiirto ei taaskaan vaikuttanut minuun niinkuin ei yhtään mitenkään. Oon kai sitten oppinut jonkunsortin hetkessäelämisen taidon, eli jos kello näyttää että se on kuusi, niin kello on sitten kuusi, enkä mitenkään kelaa että niin, viime viikollahan se oli tähän aikaan viisi. Tai seitsemän tai jotain. Pah. Kello on mitä on, vuorokaudessa on kuitenkin se sama 24 h edelleen, eli sillä nyt mennään.
Oikein ihanaa lokakuun viimeistä kaikille.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Terveiden kirjat ja kannet
Päivää taas.
En ole tänne kirjoittanutkaan taas vähään aikaan, mutta se ei johdu mistään muusta kuin siitä että olin kipeenä. Ei sitä kipeenä oikein viitsi alkaa päivittämään ja luettelemaan oireistojaan. Varsinkaan kun tauti ei ollut mikään sellainen että sille annettaisiin esim. minun nimeni löytäjänsä mukaan tms.
Sen verran kuitenkin avaan taudin saloja, että voin kertoa että ruumiin alilämpöisyys on miljoona kertaa kauheamman olon tekevä juttu kuin kuume. Sen harvan kerran kun mulle kuumetta nousee, niin sitä kelluu vähän niinkuin pumpulissa ja on ihan hönö, mutta alilämmössä kroppaan iskee tunne kuin kaikki maailman taudit kolerasta keuhkoklamydiaan olisi puhkeamassa just nyt.
Mutta tässä sitä nyt ollaan ja kävin tossa sairastamisen ja tämän päivityksen välissä Turussakin kääntymässä tyttäreni luona ja olikin kivaa!
Nyt on sitten taas normiarki kuvioissa ja syksy taitaa olla nyt ihan tosissaan tullut. Jumalaut, Turussa oli la-su yönä pakkasta! Ja tänä aamuna tulin töihin pilkkopimeyden vallitessa. Yääähhhh. No ainoa valopilkku on se yks parin kuukauden päästä koittava juhla, jonka odotuksen voimin tän taas kestää...
Ei mitään raportoitavaa tällä erää. Alkoi silmätkin lupsaisemaan siihen malliin että voi kauhia. Meen äkkiä pois, etten ala unissani kirjoittamaan tänne jotain hävyttömyyksiä. Ehkä mulla ens kerralla ois sitten jotain asianviertäkin jopa.
En ole tänne kirjoittanutkaan taas vähään aikaan, mutta se ei johdu mistään muusta kuin siitä että olin kipeenä. Ei sitä kipeenä oikein viitsi alkaa päivittämään ja luettelemaan oireistojaan. Varsinkaan kun tauti ei ollut mikään sellainen että sille annettaisiin esim. minun nimeni löytäjänsä mukaan tms.
Sen verran kuitenkin avaan taudin saloja, että voin kertoa että ruumiin alilämpöisyys on miljoona kertaa kauheamman olon tekevä juttu kuin kuume. Sen harvan kerran kun mulle kuumetta nousee, niin sitä kelluu vähän niinkuin pumpulissa ja on ihan hönö, mutta alilämmössä kroppaan iskee tunne kuin kaikki maailman taudit kolerasta keuhkoklamydiaan olisi puhkeamassa just nyt.
Mutta tässä sitä nyt ollaan ja kävin tossa sairastamisen ja tämän päivityksen välissä Turussakin kääntymässä tyttäreni luona ja olikin kivaa!
Nyt on sitten taas normiarki kuvioissa ja syksy taitaa olla nyt ihan tosissaan tullut. Jumalaut, Turussa oli la-su yönä pakkasta! Ja tänä aamuna tulin töihin pilkkopimeyden vallitessa. Yääähhhh. No ainoa valopilkku on se yks parin kuukauden päästä koittava juhla, jonka odotuksen voimin tän taas kestää...
Ei mitään raportoitavaa tällä erää. Alkoi silmätkin lupsaisemaan siihen malliin että voi kauhia. Meen äkkiä pois, etten ala unissani kirjoittamaan tänne jotain hävyttömyyksiä. Ehkä mulla ens kerralla ois sitten jotain asianviertäkin jopa.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Tanssii Ristomatin kanssa
Hei vaan.
Onneksi olen välillä kekseliäs ja joskus jopa neronleimahtava. Tässä aamussa olisi muuten olleet suurkatastrofin ainekset ilmassa.
Lainasin eilen silitysrautaani juuri omaan minikotiin muuttaneelle tyttärelleni. Vaikka itse en todellakaan ole mikään silittäjänainen, silitän vain pakon edessä ja ilman pakkoa kissoja, niin kyllä minä joka aamu ylleni päätyvää paitaa hieman raudalla painelen. Kun on toi kuivausrumpu ja tällänen pähkäpää niinkuin minä, niin usein temmon kuivurista pyykit vaan sellaseen ei-niin-siistiin läjään pöydälle aikomuksenani viikata ne koreihin ihan just...
Ihan just saattaa joskus kestää monta päivää, niin arvannette kuinka ihanan suoria ja silkoisia vaatteeni ovat....
Tänään aamulla joka ikinen vaatekappaleeni oli niin tuhannen rypyssä ettei oo tosikaan. Kaikista rypyttömin vaatekappale oli mekko. Suihkin siihen silitysapua tietämättä yhtään miten ko. neste toimii ilman kuuman raudan kosketusta. Hyvin toimi! En oo turhaan kehunut tätä ainetta. Ilman silitysapua oisin joutunut tulemaan ryppypaidassa töihin ja se nyt ois ollut jo ihan liian kamalaa laiselleni hienolle rouvalle! ;)
Lauantaina tehtiin täsmäisku Ikeaan ja että oltiin hyviä ja päteviä! Etukäteisvaanintareissu kannatti, koska nyt me tyttären kanssa kierrettiin mööpeliosastoa rivakasti kuin soturit, ja infopisteeltä vaan tilattiin toi, toi, toi ja toi noutopisteeltä noudettavaksi ja muutama roina varaston hyllystä ja tietty vähän sälää, kuten kukkaa, mattoo, verhoo, kammokas setä pakettiautolla hakemaan ja koko hommaan meni vajaa kaksi tuntia. Ei mennyt pitkää aikaa kun kyse oli sänkyä lukuunottamatta lähes koko asunnon sisustuksen hankkimisesta.
Rivakka sotilaallisuus jatkui mööpeleiden kasaamisen kanssakin, jossa ihan parhaaksi avuksi osoittautui ex-tursas! (ex-tursaat ovat poikani kavereita, jotka ennen aina tursailivat meillä kotona ja niitä saattoi aamulla bongata erinäisistä nukkumapaikoista). Sänkykin oli noudettavissa samoilla tulilla ja ai että!
Saatiin muuttoavuksi sellainen sedän hyvä kaveri pohjois-suomesta. Kun remontin/kalujen kasaamisen jne. jälkeen tulimme meille, niin oli siis ihan "pakko" juoda muutama maalikalja, eli siideri. Mutta hähähä. olinkin ovela. Siinä kohtaa kun kitara soi ja kuorolaulu kaikasi ja kalja virtasi takkahuoneessamme, minä join kaksi pulloa siideriä ja lopun aikaa vain täytin pulloa vedellä. Huijasin itseäni! Hehee. Mikä oveluus olenkaan!?
Koko viikonloppu meni siis enempi vähempi minikoti-asioiden parissa. Arvostan kyllä E-setää tosi paljon, kun se on niin taitava remonttimies. Ja tietää millaisia työkaluja mihinkin hommaan tarvii jne. Niin ja se asunto on nyt valmis ja kiva!
Oman jättikotini zen-saneeraus on siis tekemättä...
Ehdin kuitenkin viikonloppuna telkkaroimaankin, tietenkin. Ai että tykkäsin perjantaina neloselta tulleesta "Vain elämää"- ohjelmasta. Kerrankin kiva uus ohjelma, eikä aina vaan jotain hulluna hääkakkuihin-tosi-tv-paskaa. Suosittelen kyllä.
No sit eilen katoin Tanssii tähtien kanssa. Jumalauta mikä oikeusmurha että se Ripamasa Ratia saa vielä neljällä pisteellään jatkaa kisaa. Kaikella kunnioituksella kaikkia vauvoja ja kännisiä kohtaan, mutta Risto-Matin tanssi näyttää humalaisen vauvan askeltamiselta. Kauhee.
Onneksi olen välillä kekseliäs ja joskus jopa neronleimahtava. Tässä aamussa olisi muuten olleet suurkatastrofin ainekset ilmassa.
Lainasin eilen silitysrautaani juuri omaan minikotiin muuttaneelle tyttärelleni. Vaikka itse en todellakaan ole mikään silittäjänainen, silitän vain pakon edessä ja ilman pakkoa kissoja, niin kyllä minä joka aamu ylleni päätyvää paitaa hieman raudalla painelen. Kun on toi kuivausrumpu ja tällänen pähkäpää niinkuin minä, niin usein temmon kuivurista pyykit vaan sellaseen ei-niin-siistiin läjään pöydälle aikomuksenani viikata ne koreihin ihan just...
Ihan just saattaa joskus kestää monta päivää, niin arvannette kuinka ihanan suoria ja silkoisia vaatteeni ovat....
Tänään aamulla joka ikinen vaatekappaleeni oli niin tuhannen rypyssä ettei oo tosikaan. Kaikista rypyttömin vaatekappale oli mekko. Suihkin siihen silitysapua tietämättä yhtään miten ko. neste toimii ilman kuuman raudan kosketusta. Hyvin toimi! En oo turhaan kehunut tätä ainetta. Ilman silitysapua oisin joutunut tulemaan ryppypaidassa töihin ja se nyt ois ollut jo ihan liian kamalaa laiselleni hienolle rouvalle! ;)
Lauantaina tehtiin täsmäisku Ikeaan ja että oltiin hyviä ja päteviä! Etukäteisvaanintareissu kannatti, koska nyt me tyttären kanssa kierrettiin mööpeliosastoa rivakasti kuin soturit, ja infopisteeltä vaan tilattiin toi, toi, toi ja toi noutopisteeltä noudettavaksi ja muutama roina varaston hyllystä ja tietty vähän sälää, kuten kukkaa, mattoo, verhoo, kammokas setä pakettiautolla hakemaan ja koko hommaan meni vajaa kaksi tuntia. Ei mennyt pitkää aikaa kun kyse oli sänkyä lukuunottamatta lähes koko asunnon sisustuksen hankkimisesta.
Rivakka sotilaallisuus jatkui mööpeleiden kasaamisen kanssakin, jossa ihan parhaaksi avuksi osoittautui ex-tursas! (ex-tursaat ovat poikani kavereita, jotka ennen aina tursailivat meillä kotona ja niitä saattoi aamulla bongata erinäisistä nukkumapaikoista). Sänkykin oli noudettavissa samoilla tulilla ja ai että!
Saatiin muuttoavuksi sellainen sedän hyvä kaveri pohjois-suomesta. Kun remontin/kalujen kasaamisen jne. jälkeen tulimme meille, niin oli siis ihan "pakko" juoda muutama maalikalja, eli siideri. Mutta hähähä. olinkin ovela. Siinä kohtaa kun kitara soi ja kuorolaulu kaikasi ja kalja virtasi takkahuoneessamme, minä join kaksi pulloa siideriä ja lopun aikaa vain täytin pulloa vedellä. Huijasin itseäni! Hehee. Mikä oveluus olenkaan!?
Koko viikonloppu meni siis enempi vähempi minikoti-asioiden parissa. Arvostan kyllä E-setää tosi paljon, kun se on niin taitava remonttimies. Ja tietää millaisia työkaluja mihinkin hommaan tarvii jne. Niin ja se asunto on nyt valmis ja kiva!
Oman jättikotini zen-saneeraus on siis tekemättä...
Ehdin kuitenkin viikonloppuna telkkaroimaankin, tietenkin. Ai että tykkäsin perjantaina neloselta tulleesta "Vain elämää"- ohjelmasta. Kerrankin kiva uus ohjelma, eikä aina vaan jotain hulluna hääkakkuihin-tosi-tv-paskaa. Suosittelen kyllä.
No sit eilen katoin Tanssii tähtien kanssa. Jumalauta mikä oikeusmurha että se Ripamasa Ratia saa vielä neljällä pisteellään jatkaa kisaa. Kaikella kunnioituksella kaikkia vauvoja ja kännisiä kohtaan, mutta Risto-Matin tanssi näyttää humalaisen vauvan askeltamiselta. Kauhee.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Ei mitään asiaa
Minulla on tässä nyt viikon ehdoton lempitilanne menossa.
Työviikko ohi, kaikenlaiset hinkkaavat ja kiristävät ja kutittavat ja ällöttävät työvaatteet on heivattu nurkkaan ja ihanat pieruverkkarit hivelevät säihkeitä sääriäni.
Kupissa on kunnollista papukahvia suoraan kahvikoneesta, mitään ei tartte tehdä, kaikkea voi tehdä, mitään en kuitenkaan taida tehdä. Paitsi ehkä pienen lepohetken jälkeen sittenkin teen jotain. Eh he, kiintoisaa.
Elma-setä on remontoimassa edelleen tyttären pikkukotia. Taitaa setä tehdä pikkutarkkaa työtä kun kuuli että asunnon omistajarouva on joku kuuluisa arkkitehti. Minä en osaa arkkitehtien kuuluisuuksista sanoa mitään, en tiedä kuin yhden arkkitehdin, eikä sekään taida olla kuuluisa mistään muusta kuin Reinonordinin vaimoudesta.
Ikea-kammoisen sedän takia on pitänyt laatia oikein Ikea- suunnitelma. Huomenna menemme kyseiseen paikkaan, valitaan ostokset ja kun olemme sohviemme ja muiden kanssa jossain paikassa mikä on kaikista vähiten Ikean sisällä, kammosetä lastaa kamat kuorkkiin. Hän luonnollisesti lipuu paikalle vasta ilmoituksen saatuaan. Miten noinkin ihanaa paikkaa kuin Ikea voi kukaan noin voimallisesti kammota? Emmä tajuu.
Työviikko oli aika .. tylsä. Onneksi se on nyt takanapäin. Minäkin oon tylsä enkä keksi mitään kirjoitettavaa. En sitten kirjoita.
Ihanaa viikonloppua kaikille.
Työviikko ohi, kaikenlaiset hinkkaavat ja kiristävät ja kutittavat ja ällöttävät työvaatteet on heivattu nurkkaan ja ihanat pieruverkkarit hivelevät säihkeitä sääriäni.
Kupissa on kunnollista papukahvia suoraan kahvikoneesta, mitään ei tartte tehdä, kaikkea voi tehdä, mitään en kuitenkaan taida tehdä. Paitsi ehkä pienen lepohetken jälkeen sittenkin teen jotain. Eh he, kiintoisaa.
Elma-setä on remontoimassa edelleen tyttären pikkukotia. Taitaa setä tehdä pikkutarkkaa työtä kun kuuli että asunnon omistajarouva on joku kuuluisa arkkitehti. Minä en osaa arkkitehtien kuuluisuuksista sanoa mitään, en tiedä kuin yhden arkkitehdin, eikä sekään taida olla kuuluisa mistään muusta kuin Reinonordinin vaimoudesta.
Ikea-kammoisen sedän takia on pitänyt laatia oikein Ikea- suunnitelma. Huomenna menemme kyseiseen paikkaan, valitaan ostokset ja kun olemme sohviemme ja muiden kanssa jossain paikassa mikä on kaikista vähiten Ikean sisällä, kammosetä lastaa kamat kuorkkiin. Hän luonnollisesti lipuu paikalle vasta ilmoituksen saatuaan. Miten noinkin ihanaa paikkaa kuin Ikea voi kukaan noin voimallisesti kammota? Emmä tajuu.
Työviikko oli aika .. tylsä. Onneksi se on nyt takanapäin. Minäkin oon tylsä enkä keksi mitään kirjoitettavaa. En sitten kirjoita.
Ihanaa viikonloppua kaikille.
torstai 4. lokakuuta 2012
Kukku-fucking-luuruu
Muistatteko, kun vuosituhat vaihtui, eli oli tää suuri ja vaarallinen Millennium, jolloin tietokoneiden piti räjähtää, galaksien piti räjähtää ja Neiti Ajan seota?
Tuolloin monelta eri taholta oli galluppia ja mietintää, että jos saisi/pitäisi valita yksi kappale, minkä haluaa kuulla kun tämä maaginen vuosituhannen vaihdos tapahtuu, niin mikä se olisi.
Vastaukseni oli sillon ja on edelleenkin: Queenin Bohemian Rapsody. Queenillä on toki paljon parempiakin biisejä, tää on ehkä jo jopa hieman väsähtänyt tää kappale, mutta tämä se kuitenkin on. Ollessani rippileirillä, oli jollain mukana Queenin A Night at the Opera-kasetti ja tämä kyseinen kappale on tällä levyllä. Suhteemme on siis melko pitkä.
Sitäpaitsi! Ko. biisi kuvastaa hyvin mua. Ei nyt ehkä sanoituksiltaan niinkään, mutta sävelkulultaan. Hidasta ja heviä samassa läjässä. HEH.
No mutta, tämä muisteluosuus oli aasimainen silta tähän päivään.
Kuuntelen radiota jonkun verran kotona ja autossa aina. Ennen kuuntelin töissäkin, mutten enää. Olen nyt tehnyt sellaisen havainnon, että joka toiselta radiokanavalta tulee PMMP:n "damdidam dam lauluni, damdidam rakkaalleni"- ralli ja joka toiselta Mariskan käsittätön kukkuluuruu-renkutus. Mariskan biisi lupailee alkuun hyvää. Sellainen synkän mahtipontinen poljento. Sanatkin ovat alkuun sellaiset että nyt taidetaan uida todella syvissä vesissä tai muuta syvällistä. Mutta sitten alkaa kertosäe ja se idioottimainen kukkuruuluu-jankutus. HYI.
Vois se Mariskakin päättää että mikä se niinku on. Välillä se on humppa-Martta. välillä kai joku kapinallinenkin olevinaan ja nyt sitten se on menny tollasen hirvittävän korvamadon tekemään. Hyi Mariska sinua.
Olin eilen taas tyttären uudessa minikämpässä... ööö.. istumassa jakkaralla. Hän pesi keittiön laatikoita ja kaappeja, ja mä katselin tosi hyvin tätä tointa. Tänään siellä alkaa tositoimet remontin suhteen. Sunnuntaina (luultavasti) minä pääsen parhaaseen elementtiini, eli Ikeaan! Aion taas olla siellä kuin lehmä kesällä, eli valtoimenani. Omat hankinnat ovat nyt hieman jäissä. Sisustetaan nyt kämppä kerrallaan, minä keskityn ensin lähinnä vanhan roinan poistoon.
Alan suunnittelemaan kotiinlähtöä ja matkaa kotiin. Eli että ajanko esim, kovaa vai hiljaa jne.
Se on moro!
Tuolloin monelta eri taholta oli galluppia ja mietintää, että jos saisi/pitäisi valita yksi kappale, minkä haluaa kuulla kun tämä maaginen vuosituhannen vaihdos tapahtuu, niin mikä se olisi.
Vastaukseni oli sillon ja on edelleenkin: Queenin Bohemian Rapsody. Queenillä on toki paljon parempiakin biisejä, tää on ehkä jo jopa hieman väsähtänyt tää kappale, mutta tämä se kuitenkin on. Ollessani rippileirillä, oli jollain mukana Queenin A Night at the Opera-kasetti ja tämä kyseinen kappale on tällä levyllä. Suhteemme on siis melko pitkä.
Sitäpaitsi! Ko. biisi kuvastaa hyvin mua. Ei nyt ehkä sanoituksiltaan niinkään, mutta sävelkulultaan. Hidasta ja heviä samassa läjässä. HEH.
No mutta, tämä muisteluosuus oli aasimainen silta tähän päivään.
Kuuntelen radiota jonkun verran kotona ja autossa aina. Ennen kuuntelin töissäkin, mutten enää. Olen nyt tehnyt sellaisen havainnon, että joka toiselta radiokanavalta tulee PMMP:n "damdidam dam lauluni, damdidam rakkaalleni"- ralli ja joka toiselta Mariskan käsittätön kukkuluuruu-renkutus. Mariskan biisi lupailee alkuun hyvää. Sellainen synkän mahtipontinen poljento. Sanatkin ovat alkuun sellaiset että nyt taidetaan uida todella syvissä vesissä tai muuta syvällistä. Mutta sitten alkaa kertosäe ja se idioottimainen kukkuruuluu-jankutus. HYI.
Vois se Mariskakin päättää että mikä se niinku on. Välillä se on humppa-Martta. välillä kai joku kapinallinenkin olevinaan ja nyt sitten se on menny tollasen hirvittävän korvamadon tekemään. Hyi Mariska sinua.
Olin eilen taas tyttären uudessa minikämpässä... ööö.. istumassa jakkaralla. Hän pesi keittiön laatikoita ja kaappeja, ja mä katselin tosi hyvin tätä tointa. Tänään siellä alkaa tositoimet remontin suhteen. Sunnuntaina (luultavasti) minä pääsen parhaaseen elementtiini, eli Ikeaan! Aion taas olla siellä kuin lehmä kesällä, eli valtoimenani. Omat hankinnat ovat nyt hieman jäissä. Sisustetaan nyt kämppä kerrallaan, minä keskityn ensin lähinnä vanhan roinan poistoon.
Alan suunnittelemaan kotiinlähtöä ja matkaa kotiin. Eli että ajanko esim, kovaa vai hiljaa jne.
Se on moro!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Zen irti!
Nyt on piru irti ja se riehuu kotini varastohuoneessa.
Saakeli sentään ja helvetti soikoot. Syy, minkä tähden saan lääväni näyttämään edes vähän siistiltä edes vähän joskus, on meidän varasto. Se sijaitsee ihan täällä sisätiloissa, ja on sellainen kerrostalojen verkkokellaria tai -ullakkoa vastaava tila.
Erona tässä on se, että tämä varasto on noin 30 neliön kokoinen. Olen tosin aivan älyttömän huono arvioitsemaan neliöitä, voi se olla isompikin ja toisaalta taas pienempikin, mutta se ei ole tässä ollenkaan se pääasiallinen seikka.
Vaan se, että mitä isompi tila kaikenlaisen ylimääräisen ryönän säilyttämiselle on, sitä enemmän sitä ryönää kans sitten ihmisen nurkissa on.
Äsken sain niin hirveen totaaliraivarin, kun kävin etsimässä jotain remonttivaloja ja -haalareita ryönän ytimestä. Ei auta nyt tekosyy, että kapinoin E-sedälle kun se ei ole roudannut vanhaa sohvaa varastosta pois..
Matkalla kohti työlamppuja kompastuin likaiseen mattoon (pitäisi pestä niinkuin monta muutakin mattoa), koiran kakkapökäleeseen, rumpujakkaran jalkaan ja sähköjohtolaatikkoon.
Sanokaa nyt hyvät viisaat lukijat, onko mitään järkeä säästää esim. c-kasetteja, kun taloudessa ei ole ainottakaan laitetta missä sellaisia voisi käyttää ja jos olisikin, niin tuskin ne edes kuuluisivat. Ja vaikka niissä esiintyisi sukulaislapset pieninä, niin kantsiiko niitä vuodesta toiseen säilöä ja säilöä ja säilöä? Kysynkö sukulaislapsilta haluaako ne nämä äänitteet vai heitänkö veslintua? Vienkö kierrätykseen? Onko kellään tässä maailmassa enää c-kasettisoitinta ees? Ja nämä nyt ovat kaiken roinan pienimpiä yksilöitä.
On susirumia tauluja, on roinaa, ikivanhoja maaleja, on jumalauta kahdet rummut! Entä matkalaukullinen lasten piirroksia? Ne säästän! En säästä.. säästän, säästän osan? Kehystän ne! Laitan esim. meidän makkarin seinät täyteen lasten piirustuksia kehyksissä? AAAPUA! En minä niitä rumpuja mihinkään heitä, toiset on jopa pystyssä ja esikonen paukuttaa niitä silloin tällöin, mutta taidanpa tehdä päivänä eräänä toivioretken sinne aiemmin hehkuttamaani Tikkurilan Konttiin. Vien sinne laareihin kaiken roinan ja tehkööt niistä vaikka näyttävän kokon Tikkurilan torille.
Aikaajoin olen tästä samasta asiasta mesonnut täällä ja vuolaasti. Mutta niin on katoavaista varastotilojen siisteys. Alan oikeasti zeniksi ja toteuttamaan ajatusta, että mitä vähemmän ihmisellä on roinaa, sitä enemmän hänellä on tilaa ajatuksille vai miten se nyt meni.
Varastossa on niin tyhmät hyllytkin! Sellaiset seinään rakennetut puuhyllyt, jotka alkaa yli metrin korkeudelta ja niissä on sellaisia tukipuita tihein välein, eli niihin on vaikeaa saada mitenkään järkevästi tavaroita asettumaan. Päätyseinällä on samantyyppiset, mutta syvät kuin Inarinjärvi. Toiselta sivuseinältä joskus revin ensinnä kuvatunlaiset hyllyt pois ja korvasin ne Lundialla. Se on lähinnä työkalujen säilytyshylly, koska ihmeen paljon meillä on.
Toivottakaa minulle mitä parhainta onnea päämäärässäni luopua kaikesta turhasta. En edes yritä tehdä sitä yhdessä päivässä, mutta pikkuhiljaa. Zen!
Saakeli sentään ja helvetti soikoot. Syy, minkä tähden saan lääväni näyttämään edes vähän siistiltä edes vähän joskus, on meidän varasto. Se sijaitsee ihan täällä sisätiloissa, ja on sellainen kerrostalojen verkkokellaria tai -ullakkoa vastaava tila.
Erona tässä on se, että tämä varasto on noin 30 neliön kokoinen. Olen tosin aivan älyttömän huono arvioitsemaan neliöitä, voi se olla isompikin ja toisaalta taas pienempikin, mutta se ei ole tässä ollenkaan se pääasiallinen seikka.
Vaan se, että mitä isompi tila kaikenlaisen ylimääräisen ryönän säilyttämiselle on, sitä enemmän sitä ryönää kans sitten ihmisen nurkissa on.
Äsken sain niin hirveen totaaliraivarin, kun kävin etsimässä jotain remonttivaloja ja -haalareita ryönän ytimestä. Ei auta nyt tekosyy, että kapinoin E-sedälle kun se ei ole roudannut vanhaa sohvaa varastosta pois..
Matkalla kohti työlamppuja kompastuin likaiseen mattoon (pitäisi pestä niinkuin monta muutakin mattoa), koiran kakkapökäleeseen, rumpujakkaran jalkaan ja sähköjohtolaatikkoon.
Sanokaa nyt hyvät viisaat lukijat, onko mitään järkeä säästää esim. c-kasetteja, kun taloudessa ei ole ainottakaan laitetta missä sellaisia voisi käyttää ja jos olisikin, niin tuskin ne edes kuuluisivat. Ja vaikka niissä esiintyisi sukulaislapset pieninä, niin kantsiiko niitä vuodesta toiseen säilöä ja säilöä ja säilöä? Kysynkö sukulaislapsilta haluaako ne nämä äänitteet vai heitänkö veslintua? Vienkö kierrätykseen? Onko kellään tässä maailmassa enää c-kasettisoitinta ees? Ja nämä nyt ovat kaiken roinan pienimpiä yksilöitä.
On susirumia tauluja, on roinaa, ikivanhoja maaleja, on jumalauta kahdet rummut! Entä matkalaukullinen lasten piirroksia? Ne säästän! En säästä.. säästän, säästän osan? Kehystän ne! Laitan esim. meidän makkarin seinät täyteen lasten piirustuksia kehyksissä? AAAPUA! En minä niitä rumpuja mihinkään heitä, toiset on jopa pystyssä ja esikonen paukuttaa niitä silloin tällöin, mutta taidanpa tehdä päivänä eräänä toivioretken sinne aiemmin hehkuttamaani Tikkurilan Konttiin. Vien sinne laareihin kaiken roinan ja tehkööt niistä vaikka näyttävän kokon Tikkurilan torille.
Aikaajoin olen tästä samasta asiasta mesonnut täällä ja vuolaasti. Mutta niin on katoavaista varastotilojen siisteys. Alan oikeasti zeniksi ja toteuttamaan ajatusta, että mitä vähemmän ihmisellä on roinaa, sitä enemmän hänellä on tilaa ajatuksille vai miten se nyt meni.
Varastossa on niin tyhmät hyllytkin! Sellaiset seinään rakennetut puuhyllyt, jotka alkaa yli metrin korkeudelta ja niissä on sellaisia tukipuita tihein välein, eli niihin on vaikeaa saada mitenkään järkevästi tavaroita asettumaan. Päätyseinällä on samantyyppiset, mutta syvät kuin Inarinjärvi. Toiselta sivuseinältä joskus revin ensinnä kuvatunlaiset hyllyt pois ja korvasin ne Lundialla. Se on lähinnä työkalujen säilytyshylly, koska ihmeen paljon meillä on.
Toivottakaa minulle mitä parhainta onnea päämäärässäni luopua kaikesta turhasta. En edes yritä tehdä sitä yhdessä päivässä, mutta pikkuhiljaa. Zen!
Vakkarivuokkilaiset vanhat haahkat
Elma-täti on nyt jännän äärellä. Eilisestä lähtien olemme sedän kanssa kuusihenkisen perheemme ainoat vuosaarelaiset. Vakkarivuokkilaiset jäärät siis.
Minä ja setä olemme asuneet Vuosaaressa vuodesta 1986 saakka, ja kaikki kakrumme ovat Vuosaareen syntyneet. Paikallisessa suht rumassa kirkossa meidät aikoinaan vihittiin ja silleen. Että vaikka ei tosiaankaan olla mitään synnynnäisiä saaren asukkaita, niin aika juurekas olo on.
Nyt sitten ainoa Vuosaaressa, Aurinkolahdessa tarkemmin ottaen, asunut jälkiläisemme muuttaa kauas! Ainakin viiden kilsan päähän, Puotilaan! Samalle tielle, missä esikoinenkin jo asustaa. Yksi jälkeläinen on oikeasti kaukana, Turussa, ja teen kohta jonkun taikaliemen, halaan puita, lausun mantraa ja hankin woodoo-nuken että saisin hänet tänne lähemmäksi iskän lihapatoja ja äitin huonoja vitsejä. Kuopus asuu Kumpulassa. Siinäpä nyt sitten tälläinen maantieteellinen kartasto sijainneistamme.
Käytiin eilen tyttären pienessä minikämpässä ja että oli söpö. Pienissä asunnoissa on tietynlainen viehätyksensä. E-setä maalailee siellä hieman ja minä voin häärätä tärkeiden asioiden äärellä, kuten vessaharjanhankinnan. Uusi harja pitää uudessa kodissa olla, tähän on olemassa varmasti joku sananlaskukin tai eu-direktiivi nyt ainakin.
Aivan käsittämätöntä, että taaskin on tiistai. Vastahan viime tiistai oli ja taas on! Yhtä asiaa kyllä taas pitää hieman ihmetellä. Vaikka on ollut tosi sateista ja sen myötä hieman koleaa, nyt niin tuolla ulkona on lähes t-paitakeli. Ja mitä tekee suomen kansa? No pukee Uggit jalkaan ja untuvarotsin päälle. Näitä on tässä nyt näkynyt, monin kappalein. Siis oikeesti.... ei tietenkään ole minun ongelmani, miten nämä ihmiset pärjäävät pakkasilla, mutta missä on suhteellisuudentaju? Tekis mieli HUUTAA joillekin toppapyntätyille että tarkenetteko nyt varmasti?
No mutta nyt minä alan järkkäämään klemmareita. Näkemiin!
Minä ja setä olemme asuneet Vuosaaressa vuodesta 1986 saakka, ja kaikki kakrumme ovat Vuosaareen syntyneet. Paikallisessa suht rumassa kirkossa meidät aikoinaan vihittiin ja silleen. Että vaikka ei tosiaankaan olla mitään synnynnäisiä saaren asukkaita, niin aika juurekas olo on.
Nyt sitten ainoa Vuosaaressa, Aurinkolahdessa tarkemmin ottaen, asunut jälkiläisemme muuttaa kauas! Ainakin viiden kilsan päähän, Puotilaan! Samalle tielle, missä esikoinenkin jo asustaa. Yksi jälkeläinen on oikeasti kaukana, Turussa, ja teen kohta jonkun taikaliemen, halaan puita, lausun mantraa ja hankin woodoo-nuken että saisin hänet tänne lähemmäksi iskän lihapatoja ja äitin huonoja vitsejä. Kuopus asuu Kumpulassa. Siinäpä nyt sitten tälläinen maantieteellinen kartasto sijainneistamme.
Käytiin eilen tyttären pienessä minikämpässä ja että oli söpö. Pienissä asunnoissa on tietynlainen viehätyksensä. E-setä maalailee siellä hieman ja minä voin häärätä tärkeiden asioiden äärellä, kuten vessaharjanhankinnan. Uusi harja pitää uudessa kodissa olla, tähän on olemassa varmasti joku sananlaskukin tai eu-direktiivi nyt ainakin.
Aivan käsittämätöntä, että taaskin on tiistai. Vastahan viime tiistai oli ja taas on! Yhtä asiaa kyllä taas pitää hieman ihmetellä. Vaikka on ollut tosi sateista ja sen myötä hieman koleaa, nyt niin tuolla ulkona on lähes t-paitakeli. Ja mitä tekee suomen kansa? No pukee Uggit jalkaan ja untuvarotsin päälle. Näitä on tässä nyt näkynyt, monin kappalein. Siis oikeesti.... ei tietenkään ole minun ongelmani, miten nämä ihmiset pärjäävät pakkasilla, mutta missä on suhteellisuudentaju? Tekis mieli HUUTAA joillekin toppapyntätyille että tarkenetteko nyt varmasti?
No mutta nyt minä alan järkkäämään klemmareita. Näkemiin!
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
St. Elma's fire
Ai että tunnen itseni hyväksi ihmiseksi ja samalla kun tässä perustelen hyvyyttäni, niin ihan rapajuopoksi. Peruste on tämä bilettämättömyys, joka viime viikkojen jälkeen on kyllä ihan mainitsemisen arvoinen tila. Aivan kertakaikkisen mahtava fiilis, kun saa aikaiseksi jotain muutakin kuin ensin juhlintaa ja sitten sohvanpohjalla sunnuntainviettoa ja mietintää, että mitähän kaikkea skeidaa lappaisin suuhuni näiden torkkujen välissä...
Ihminen, tai ainakin minä, olen kyllä sutjakka kääntämään takkiani aina tilanteen mukaan. Neljän perättäisen railakkaan viikonlopun tuoksinassa saatoin jossain kohtaa facebookissa tuhahdella hyvänlaatuisesti statuksille, jossa ihmiset kertoivat kotihommistaan ja sellaisesta normi kotiviikonlopusta. Eikö noilla oo kavereita, elämää, juhlaan aihetta? Ja tälleen. Mutta niinkuin sanottu, ihan hyvänlaatuisesti näitä aattelin.
Nyt kun itelläni on ollut ihana kotiaskare- ja normi kotiviikonloppu, joka tämänikäiselle vartalolle on suoraan sanottuna paras mahdollinen tapa viettää aikaa, niin tuhahtelen hyvänlaatuisesti ihmisille, jotka facebookissa kertovat baareista missä ovat, mitä juovat ja kenen kanssa jne. Juopot! Eikö teillä oo kotona kivaa? Oispa ees krapula teillä, senkin densot! Heh.
No jotta en liikaa pyhistelisi itteäni, niin eilen meinasi mennä hermot. Meidän oikein hyvä ja pitkäikäinen perhetuttu tuli meille syömään ja E-sedän kanssa saunomaan. Muu perheensä oli mökillä ja heillä on uusi, vielä muuttamaton koti, tuossa meidän ihan lähellä ja remontti menossa. Remontin jälkeen tämä tuttu tuli siis rentoutumaan ja toi (luvan kanssa) jonkun vanhan kaverinsakin mukanaan.
Siis voi yök ja helvetti. Nää kolme viiskymppistä äijänretaletta kilpailivat taas vissiin siitä, kuka pystyy juomaan eniten kaljaa ja jälki oli sen mukaista. Joskus puolilta öin kuulin kuinka he suunnittelivat läheiseen baariin menemistä. Minä purjehdin paikalle kuin matriarkka Stephanie Forrester, ja ilmoitin tyynen viileesti että meidän setä ei ainakaan lähde yhtään mihinkään. Tästä seurasi hetken hämmentynyt älämölö. Seuraavassa kuvassa baariin pääsemätön setä sammui terassille. Tai silleen nukahti, että heti kun matriarkkailin häntä nukkumaan, hän reagoi heti ja hiipi saunatakin vyö koipien välissä petiin.
Luojan kiitos että oli selvinpäin. Nimittäin minä oisin tuossa eilisessä tilanteessa ollut varmaan ekana että jee joo baariin! Siitä ei ois tullut yhtään mitään...
Eikä tässä vielä kaikki. Sedän ollessa jo turvallisesti pehkuissa, nämä kaksi kyläilevää sankaria eivät meinanneet tajuta lähteä pois lainkaan. Tää meidän tuttu on kuvaaja ja kertoi esim. kuinka pienet puitteet monissa produktioissa on näytellä. Että tee siinä sit jotain kunnon suoritusta, kun valtaisia tunteita pitäisi näyttää hissin kokoisessa "olohuoneessa". Tietenkin hänen kertomustaan siivitti aivan hemmetin kovaääninen esimerkkitilanne, jossa tää mies huusi ja varmuudeksi moneen kertaan: "sun mies on nainut mun vaimoa". Aika kiva jos naapurit sattuivat vain tuon lauseen ilman kontekstiä.. Luulevat meitä juoppojen lisäksi vielä portoiksi! Voi omg.
Jatkan tätä Santa Elmana puuhastelua kotonani. Kiillotan myös sädekehääni aina välillä;)
Ihminen, tai ainakin minä, olen kyllä sutjakka kääntämään takkiani aina tilanteen mukaan. Neljän perättäisen railakkaan viikonlopun tuoksinassa saatoin jossain kohtaa facebookissa tuhahdella hyvänlaatuisesti statuksille, jossa ihmiset kertoivat kotihommistaan ja sellaisesta normi kotiviikonlopusta. Eikö noilla oo kavereita, elämää, juhlaan aihetta? Ja tälleen. Mutta niinkuin sanottu, ihan hyvänlaatuisesti näitä aattelin.
Nyt kun itelläni on ollut ihana kotiaskare- ja normi kotiviikonloppu, joka tämänikäiselle vartalolle on suoraan sanottuna paras mahdollinen tapa viettää aikaa, niin tuhahtelen hyvänlaatuisesti ihmisille, jotka facebookissa kertovat baareista missä ovat, mitä juovat ja kenen kanssa jne. Juopot! Eikö teillä oo kotona kivaa? Oispa ees krapula teillä, senkin densot! Heh.
No jotta en liikaa pyhistelisi itteäni, niin eilen meinasi mennä hermot. Meidän oikein hyvä ja pitkäikäinen perhetuttu tuli meille syömään ja E-sedän kanssa saunomaan. Muu perheensä oli mökillä ja heillä on uusi, vielä muuttamaton koti, tuossa meidän ihan lähellä ja remontti menossa. Remontin jälkeen tämä tuttu tuli siis rentoutumaan ja toi (luvan kanssa) jonkun vanhan kaverinsakin mukanaan.
Siis voi yök ja helvetti. Nää kolme viiskymppistä äijänretaletta kilpailivat taas vissiin siitä, kuka pystyy juomaan eniten kaljaa ja jälki oli sen mukaista. Joskus puolilta öin kuulin kuinka he suunnittelivat läheiseen baariin menemistä. Minä purjehdin paikalle kuin matriarkka Stephanie Forrester, ja ilmoitin tyynen viileesti että meidän setä ei ainakaan lähde yhtään mihinkään. Tästä seurasi hetken hämmentynyt älämölö. Seuraavassa kuvassa baariin pääsemätön setä sammui terassille. Tai silleen nukahti, että heti kun matriarkkailin häntä nukkumaan, hän reagoi heti ja hiipi saunatakin vyö koipien välissä petiin.
Luojan kiitos että oli selvinpäin. Nimittäin minä oisin tuossa eilisessä tilanteessa ollut varmaan ekana että jee joo baariin! Siitä ei ois tullut yhtään mitään...
Eikä tässä vielä kaikki. Sedän ollessa jo turvallisesti pehkuissa, nämä kaksi kyläilevää sankaria eivät meinanneet tajuta lähteä pois lainkaan. Tää meidän tuttu on kuvaaja ja kertoi esim. kuinka pienet puitteet monissa produktioissa on näytellä. Että tee siinä sit jotain kunnon suoritusta, kun valtaisia tunteita pitäisi näyttää hissin kokoisessa "olohuoneessa". Tietenkin hänen kertomustaan siivitti aivan hemmetin kovaääninen esimerkkitilanne, jossa tää mies huusi ja varmuudeksi moneen kertaan: "sun mies on nainut mun vaimoa". Aika kiva jos naapurit sattuivat vain tuon lauseen ilman kontekstiä.. Luulevat meitä juoppojen lisäksi vielä portoiksi! Voi omg.
Jatkan tätä Santa Elmana puuhastelua kotonani. Kiillotan myös sädekehääni aina välillä;)
lauantai 29. syyskuuta 2012
Mummo konttaa
No mutta huomenta.
Aamuni aloituksessa oli muutaman katastrofin aines. Kuten oikeat vanhat ihmiset, niin minäkin heräsin jo puoli kahdeksan aikoina, vaikka tänä viikonloppuna minulla ei ole mitään velvotteita eikä pakotteita. Herätessäni kurotin kännykkää pöydältä, halusin varmistaa etten nyt ihan normi arkiaikaan ole nousemassa sentäs- en mää nyt _niin_ wanha vielä ole!
Laturinnokassa roikkuva puhelin lipsahti lattialle. Vaikka en omistakaan mitään hienoa slim deluxe-luuria, niin ei mulla mikään gorbatsov-malli kuitenkaan ole, mutta tästä huolimatta lipsahdin puhelimen perässä lattialle. Olen vissiin aika hapero mummo kun näin pääsi käymään. Siinä minä sitten jäkitin vatsallani sängyn ja yöpöydän seassa, enkä meinannut päästä ylös yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki kroppani surkeat lihakset työskentelivät naurukohtauksen parissa.
Kun pääsin hohdokkaan persekonttaushytkyntäsession voimin ylös, mietin että jahas, mitähän tästä päivästä tulee, kun se alkoi näinkin mahtavasti.
Rappusissa kohti keittiötä kissa hokasi verkkareitteni lahkeessa pitkänä sojottavan kiristysnauhan. Tiedättekö joidenkin lököhousujen lahkeiden kiristysnauhat? Voi kiristellä lahkeet tiukasti nilkan ympärille, ettei lahkeet lepata valtoimenaan. Rappuset ja lahkeessa roikkuva kissa on aika fataali yhdistelmä, mutta selvisin!
Muutamien aamuaskareiden jälkeen päätin tulla tänne kirjoittamaan, koska halusin nähdä miltä eilen illalla asentamani uusi pohja näyttää kirjoitettaessa. No voihan kilinkikkelit, eihän se pohja täällä kirjoitusalustalla näy, ole koskaan näkynytkään. Mikähän aivopierumyrsky tässäkin mulla taas...
Vaikka olen toitottanut jo monesti, niin toitotan vielä kerran. Ihana vapaa viikonloppu, mä _niin_ nautin.
Tässä kaksi tilataideteosta olkkarista. Kesällä ja jouluna. Ton tyhmän kukkataulun alla on kylläkin nykyisin piano.
Ja uuden ruokapöydän hankin ens kuussa. En tykkää tosta niinku niin yhtään.
Laitan nyt tämän läävän kuntoon- vaikkei mikään pakko edes oli. Haluun asentaa uudet mummoverhot, ja eihän niille nyt sovi tälläinen ruma ympäristö. Jos löydän kamerani ja saan verhoista ees jonku sortin kuvan tämän viikonloppuna täällä, niin laitan tänne kyllä kuvan heistä.
Aamuni aloituksessa oli muutaman katastrofin aines. Kuten oikeat vanhat ihmiset, niin minäkin heräsin jo puoli kahdeksan aikoina, vaikka tänä viikonloppuna minulla ei ole mitään velvotteita eikä pakotteita. Herätessäni kurotin kännykkää pöydältä, halusin varmistaa etten nyt ihan normi arkiaikaan ole nousemassa sentäs- en mää nyt _niin_ wanha vielä ole!
Laturinnokassa roikkuva puhelin lipsahti lattialle. Vaikka en omistakaan mitään hienoa slim deluxe-luuria, niin ei mulla mikään gorbatsov-malli kuitenkaan ole, mutta tästä huolimatta lipsahdin puhelimen perässä lattialle. Olen vissiin aika hapero mummo kun näin pääsi käymään. Siinä minä sitten jäkitin vatsallani sängyn ja yöpöydän seassa, enkä meinannut päästä ylös yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki kroppani surkeat lihakset työskentelivät naurukohtauksen parissa.
Kun pääsin hohdokkaan persekonttaushytkyntäsession voimin ylös, mietin että jahas, mitähän tästä päivästä tulee, kun se alkoi näinkin mahtavasti.
Rappusissa kohti keittiötä kissa hokasi verkkareitteni lahkeessa pitkänä sojottavan kiristysnauhan. Tiedättekö joidenkin lököhousujen lahkeiden kiristysnauhat? Voi kiristellä lahkeet tiukasti nilkan ympärille, ettei lahkeet lepata valtoimenaan. Rappuset ja lahkeessa roikkuva kissa on aika fataali yhdistelmä, mutta selvisin!
Muutamien aamuaskareiden jälkeen päätin tulla tänne kirjoittamaan, koska halusin nähdä miltä eilen illalla asentamani uusi pohja näyttää kirjoitettaessa. No voihan kilinkikkelit, eihän se pohja täällä kirjoitusalustalla näy, ole koskaan näkynytkään. Mikähän aivopierumyrsky tässäkin mulla taas...
Vaikka olen toitottanut jo monesti, niin toitotan vielä kerran. Ihana vapaa viikonloppu, mä _niin_ nautin.
Tässä kaksi tilataideteosta olkkarista. Kesällä ja jouluna. Ton tyhmän kukkataulun alla on kylläkin nykyisin piano.
Ja uuden ruokapöydän hankin ens kuussa. En tykkää tosta niinku niin yhtään.
torstai 27. syyskuuta 2012
Verhohehkutusta
Iltaa.
Tiimipäivän toka päivä suoritettu. Ihan rehdisti voin sanoa, että kivaa oli!
Nyt pieni kehutus- ja mainostusosio.
Punaisen Ristin Kontti kierrätystavaratalo Tikkurilassa, osoitteessa Horsmakuja 1 (entinen Anttilan talo) oli mahtava elämys.
Paikka oli tilava, valoisa, siisti ja hajuton! En ole mikään hienostohelma, mutta hajuille, jollekin määrittelemättömälle kirpputorien pahalla hajulle, olen erityisen herkkä, mutta täällä ei sitä hajua ollut laisin.
Liike oli kodintavaroiden osalta sisustettu väreittäin. Esim. puna-osastolta löytyi punaiset verhot, tyynyt, koriste-esineet... jne. Tavaroita oli paljon, mutta ei missään sekasorrossa, ja vaihtuvuus on nopea. Pääsimme myös liikkeen "vain henkilökunnalle"- tilaan, jossa oli aivan älytön määrä liikkeeseen siirrettävää kamaa.
Liikkeessa on itsepalvelulaarit, joihin voi kotoaan viedä tarpeettomat jutut. Koville tuotteille on suurin kysyntä (kovat= ei vaatteet, mutta vaatteitakin tietenkin otetaan vastaan) , isot lahjoitukset, kuten huonekalut haetaan maksutta kotoa.
Lisätietoa saa täältä: http://kontti.punainenristi.fi/
Itse melkein pissasin onnesta housuun, kun juurikin tuolta em. punaosastolta löysin samanlaiset verhot, jotka meillä on kuuskyt-seiskytluvulla olleet.
Ne on ihanista ihanimmat! Sellaiset vähän "villalankamaiset" harvaan kudottu- tai neulottu kuosi, eli vähän sellainen... säkkimäisen reikäinen, joista valo siilaantuu läpi. Väri kirkkaanpunainen, ja joukossa myös fuksianpunaisia pystyraitoja. Olipa vaikea selittää. Sellaisia siis kuitenkin löysin viisi kappaletta. Kusen hunajaa. Maksoivat neljä euroa kappale.
Tavaratalokierroksen jälkeen mentiin ravintola Mummolaan syömään. Taas hehkutusta! Ihana paikka ja ihan jees ruoka.
Ei mikään kalsee teräksinen Metos-ständi Mummolassa.
Mummolan jälkeen kirmasimme keilaamaan. Olin ihan älyttömän hyvä kourujen puhdistaja, niin usein se pallo sinne kouruun valahti kierimään. Yhtään täyskaatoa en saanut, paikkokaadolla muutaman kerran kaatui koko keilasto. Mutta kourukeilailussa olin tosi hyvä!
Ihanaa kun on ns. vapaa viikonloppu tiedossa. Laitan uudetvanhat punaverhot ikkunaan. Ei kai ne ny liian jouluiset ole? Ah.
Eip muuta.
Tiimipäivän toka päivä suoritettu. Ihan rehdisti voin sanoa, että kivaa oli!
Nyt pieni kehutus- ja mainostusosio.
Punaisen Ristin Kontti kierrätystavaratalo Tikkurilassa, osoitteessa Horsmakuja 1 (entinen Anttilan talo) oli mahtava elämys.
Paikka oli tilava, valoisa, siisti ja hajuton! En ole mikään hienostohelma, mutta hajuille, jollekin määrittelemättömälle kirpputorien pahalla hajulle, olen erityisen herkkä, mutta täällä ei sitä hajua ollut laisin.
Liike oli kodintavaroiden osalta sisustettu väreittäin. Esim. puna-osastolta löytyi punaiset verhot, tyynyt, koriste-esineet... jne. Tavaroita oli paljon, mutta ei missään sekasorrossa, ja vaihtuvuus on nopea. Pääsimme myös liikkeen "vain henkilökunnalle"- tilaan, jossa oli aivan älytön määrä liikkeeseen siirrettävää kamaa.
Liikkeessa on itsepalvelulaarit, joihin voi kotoaan viedä tarpeettomat jutut. Koville tuotteille on suurin kysyntä (kovat= ei vaatteet, mutta vaatteitakin tietenkin otetaan vastaan) , isot lahjoitukset, kuten huonekalut haetaan maksutta kotoa.
Lisätietoa saa täältä: http://kontti.punainenristi.fi/
Itse melkein pissasin onnesta housuun, kun juurikin tuolta em. punaosastolta löysin samanlaiset verhot, jotka meillä on kuuskyt-seiskytluvulla olleet.
Ne on ihanista ihanimmat! Sellaiset vähän "villalankamaiset" harvaan kudottu- tai neulottu kuosi, eli vähän sellainen... säkkimäisen reikäinen, joista valo siilaantuu läpi. Väri kirkkaanpunainen, ja joukossa myös fuksianpunaisia pystyraitoja. Olipa vaikea selittää. Sellaisia siis kuitenkin löysin viisi kappaletta. Kusen hunajaa. Maksoivat neljä euroa kappale.
Tavaratalokierroksen jälkeen mentiin ravintola Mummolaan syömään. Taas hehkutusta! Ihana paikka ja ihan jees ruoka.
Ei mikään kalsee teräksinen Metos-ständi Mummolassa.
Mummolan jälkeen kirmasimme keilaamaan. Olin ihan älyttömän hyvä kourujen puhdistaja, niin usein se pallo sinne kouruun valahti kierimään. Yhtään täyskaatoa en saanut, paikkokaadolla muutaman kerran kaatui koko keilasto. Mutta kourukeilailussa olin tosi hyvä!
Ihanaa kun on ns. vapaa viikonloppu tiedossa. Laitan uudetvanhat punaverhot ikkunaan. Ei kai ne ny liian jouluiset ole? Ah.
Eip muuta.
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Retki-Elma
Heipä ja moi.
Täällä olen poikkeuksellisen myöhään hereillä. Kas kun huomenna on melkein kuin vapaapäivä, kun on tiimipäivä vol 2, ja pitää vasta ysiltä olla Tikkurilassa, jossa koko päivä vain hurvitellaan.
Menemme mm. kierrätystavaratalo Konttiin. Odotan tältä paikalta paljon, koska kävin muutamia vuosia sitten Porissa vastaavassa paikassa, ja se oli laitettu tosi kivasti. Mulla kolahti kun myynnissä olevista asioista oli tehty mukavia kokonaisuuksia.
Siis esim. myynnissä olevat retrotuotteet oli koottu huoneeksi ja siinä huoneessa kaikki sitten olikin retroa. Huonekalut, mallinukkien päälle puetut vaatteet, tavarat. Ja sama periaate jatkui muillakin teemoilla ja ajankausilla.
En toki tiedä miten Vantaalla sisustus on hoidettu, mutta huomenna tiedän.
Tänään oli tiimipäivä vol 1, oltiin Suomenlinnassa. Oli oikein ulkopuolinen työnohjaaja, tehtiin kaikenlaisia tiimibuustauksia jne. Yhdestä asiasta olen ihan hämilläni. Tehtiin sellainen juttu, jossa konsultti oli kirjoittanut kunkin tiimiläisen nimen omaansa aa-neloseen, ja sitten ne paperit laitettiin kiertoon. Omalla nimellä varustettu tuli viimeisenä itselle, ja jokainen tiimiläinen oli kirjoittanut siihen jonkun ominaisuuden tai adjektiivin.
Monessa kommentissa mainittiin että olen positiivinen, iloinen, humoristinen, hyvä ihminen- oh hoh-, jne. ... muutenkin koko paperillinen vaan pelkkiä yllättäväkin kehuja niin että melkein hävettää retostella täällä nyt . Okei, ei tämän kierroksen tarkoitus ollutkaan mikään "ootpa paska tyyppi"-asioiden kirjoittaminen, mutta silti. Sanoinkin lapselleni, että mä imitoin töissä hauskaa ihmistä että jaksan sit kotona olla naama norsunv*ulla. Hahaa.
Tehtiin myös opastettu kävelykierros Suokissa. Aikaa oli harmittavan vähän, mutta se vähä mitä ehdittiin oli kiintoisaa. Luulin että oon kolunnut ko. saaren läpikotaisin, mutta pah. En tiennyt mitään mistään ja kaikki paikat- mm. Suomenlinnan kokoustilat- olivat ihan outoja entuudestaan.
No mutta että tälläistä nyt sitten tänään. Sääennuste lupaa lumisadetta pohjoiseen, niin että kohta se on se joulu ihan oikeasti.
Täällä olen poikkeuksellisen myöhään hereillä. Kas kun huomenna on melkein kuin vapaapäivä, kun on tiimipäivä vol 2, ja pitää vasta ysiltä olla Tikkurilassa, jossa koko päivä vain hurvitellaan.
Menemme mm. kierrätystavaratalo Konttiin. Odotan tältä paikalta paljon, koska kävin muutamia vuosia sitten Porissa vastaavassa paikassa, ja se oli laitettu tosi kivasti. Mulla kolahti kun myynnissä olevista asioista oli tehty mukavia kokonaisuuksia.
Siis esim. myynnissä olevat retrotuotteet oli koottu huoneeksi ja siinä huoneessa kaikki sitten olikin retroa. Huonekalut, mallinukkien päälle puetut vaatteet, tavarat. Ja sama periaate jatkui muillakin teemoilla ja ajankausilla.
En toki tiedä miten Vantaalla sisustus on hoidettu, mutta huomenna tiedän.
Tänään oli tiimipäivä vol 1, oltiin Suomenlinnassa. Oli oikein ulkopuolinen työnohjaaja, tehtiin kaikenlaisia tiimibuustauksia jne. Yhdestä asiasta olen ihan hämilläni. Tehtiin sellainen juttu, jossa konsultti oli kirjoittanut kunkin tiimiläisen nimen omaansa aa-neloseen, ja sitten ne paperit laitettiin kiertoon. Omalla nimellä varustettu tuli viimeisenä itselle, ja jokainen tiimiläinen oli kirjoittanut siihen jonkun ominaisuuden tai adjektiivin.
Monessa kommentissa mainittiin että olen positiivinen, iloinen, humoristinen, hyvä ihminen- oh hoh-, jne. ... muutenkin koko paperillinen vaan pelkkiä yllättäväkin kehuja niin että melkein hävettää retostella täällä nyt . Okei, ei tämän kierroksen tarkoitus ollutkaan mikään "ootpa paska tyyppi"-asioiden kirjoittaminen, mutta silti. Sanoinkin lapselleni, että mä imitoin töissä hauskaa ihmistä että jaksan sit kotona olla naama norsunv*ulla. Hahaa.
Tehtiin myös opastettu kävelykierros Suokissa. Aikaa oli harmittavan vähän, mutta se vähä mitä ehdittiin oli kiintoisaa. Luulin että oon kolunnut ko. saaren läpikotaisin, mutta pah. En tiennyt mitään mistään ja kaikki paikat- mm. Suomenlinnan kokoustilat- olivat ihan outoja entuudestaan.
No mutta että tälläistä nyt sitten tänään. Sääennuste lupaa lumisadetta pohjoiseen, niin että kohta se on se joulu ihan oikeasti.
tiistai 25. syyskuuta 2012
Rasti X seinään.
Tiistaista päivää
Aina ja joka kerta kun aloitan postauksen sanomalla tervehdyksen, johon liittyy viikonpäivän nimi, tuntuu että aina on tiistai. Kertonee siitä, että viikot menevät kauhealla vauhdilla. Jeps.
Nyt vois piirtää ristejä seiniin ja muita tälläisiä "nevö häpens"- symbooleja jokapaikkaan.Olin eilen tyttärieni kanssa Ikeassa, _enkä ostanut itselleni mitään_. Wuhuu! Kaikkea kyllä hypistelin ja nypistelin, mutta mitään en ostanut. Mutta jotta minulta ei riistetä Ikeanomin titteliä, niin kerrottakoot että noin 80 ja risat eurolla kyllä kartutin ko. firman kassaa.
Minusta oli jotenkin ihan yli-iloista kun tytöistäni nuorimmainen ja vanhimmainen leikkivät Ikean varastossa piilosta. Lapsenmielisyys on sitä parasta mielisyyttä kyllä. Paitsi että...
Meillä on huomenna ja ylihuomenna tiimipäivät. Nämä ovat ensimmäiset päivät minulle tässä tiimissä, ja olen kuullut huhuja, että ko. päivillä on aina ohjelmistossa jotain hassunhauskoja laulu- ja olalletaputteluleikkejä. Kun joukko vastahankaisia aikuisia laitetaan väkisin pitämään "hauskaa" ja taputtelemaan ja laulamaan jotain leirinuotiolauluja jossain kokoustilassa niin mulla tulee lähinnä myötähäpeällinen ja vaivaantunut olo. Onpa hauskaa! Jee! Kyllä mun mielestäni tiimin yhteishengen buustaukseen tarvitaan jotain muuta kuin jotain kädet yhteen lal lala laa-juttuja. Tai sitten mä en taaskaan kerran tajuu mistään mitään. Nähtäväks jää.
Tosin, nyt kun katsoin tiimipäivien ohjelmaa, niin joka toisessa välissä juodaan kahvia ja joka toisessa välissä syödään, eli aina voi vedota hippaleikittömyyteen sillä, että täydellä vatsalla saa vatsalaukun kiertymän. Ainakin koirat voi saada. Miksei siis ihmisetkin muka?
Jaksan vieläkin ihmetellä tätä "loma"-oloa syystä, ettei kalenterissa ole mitään merkintöjä lähiviikonlopuille. Ihanaa! Jos tulen ens vkl tänne valittamaan tylsyyttä, niin napsaiskaa minua vaikka virtuaaliviivottimella sormille.
Nyt minä alan pohtimaan, että mitä Juha Mieto sanoi Kaarlo Kangasniemelle saunassa vuonna 1975? Jonku tämä mysteeri on ratkaistava, muuten ei suomalainen sielu saa rauhaa.
Aina ja joka kerta kun aloitan postauksen sanomalla tervehdyksen, johon liittyy viikonpäivän nimi, tuntuu että aina on tiistai. Kertonee siitä, että viikot menevät kauhealla vauhdilla. Jeps.
Nyt vois piirtää ristejä seiniin ja muita tälläisiä "nevö häpens"- symbooleja jokapaikkaan.Olin eilen tyttärieni kanssa Ikeassa, _enkä ostanut itselleni mitään_. Wuhuu! Kaikkea kyllä hypistelin ja nypistelin, mutta mitään en ostanut. Mutta jotta minulta ei riistetä Ikeanomin titteliä, niin kerrottakoot että noin 80 ja risat eurolla kyllä kartutin ko. firman kassaa.
Minusta oli jotenkin ihan yli-iloista kun tytöistäni nuorimmainen ja vanhimmainen leikkivät Ikean varastossa piilosta. Lapsenmielisyys on sitä parasta mielisyyttä kyllä. Paitsi että...
Meillä on huomenna ja ylihuomenna tiimipäivät. Nämä ovat ensimmäiset päivät minulle tässä tiimissä, ja olen kuullut huhuja, että ko. päivillä on aina ohjelmistossa jotain hassunhauskoja laulu- ja olalletaputteluleikkejä. Kun joukko vastahankaisia aikuisia laitetaan väkisin pitämään "hauskaa" ja taputtelemaan ja laulamaan jotain leirinuotiolauluja jossain kokoustilassa niin mulla tulee lähinnä myötähäpeällinen ja vaivaantunut olo. Onpa hauskaa! Jee! Kyllä mun mielestäni tiimin yhteishengen buustaukseen tarvitaan jotain muuta kuin jotain kädet yhteen lal lala laa-juttuja. Tai sitten mä en taaskaan kerran tajuu mistään mitään. Nähtäväks jää.
Tosin, nyt kun katsoin tiimipäivien ohjelmaa, niin joka toisessa välissä juodaan kahvia ja joka toisessa välissä syödään, eli aina voi vedota hippaleikittömyyteen sillä, että täydellä vatsalla saa vatsalaukun kiertymän. Ainakin koirat voi saada. Miksei siis ihmisetkin muka?
Jaksan vieläkin ihmetellä tätä "loma"-oloa syystä, ettei kalenterissa ole mitään merkintöjä lähiviikonlopuille. Ihanaa! Jos tulen ens vkl tänne valittamaan tylsyyttä, niin napsaiskaa minua vaikka virtuaaliviivottimella sormille.
Nyt minä alan pohtimaan, että mitä Juha Mieto sanoi Kaarlo Kangasniemelle saunassa vuonna 1975? Jonku tämä mysteeri on ratkaistava, muuten ei suomalainen sielu saa rauhaa.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Ohi on!
Huh huh ja heipä hei.
Nyt on syyskuun paardiputki ohi, ja hyvä niin. Voitteko kuvitella, että eilen kun hieman krapulaisena heräsin, niin kroppaan valahti sellainen ihana onnentunne, että ohi on! Siis bileputki.
Ei bilettämisessä tosiaankaan mitään vikaa ole, mutta tälläisessä joka ikisenä viikonloppuna bilettämisessä on. Voisi jakaantua tasaisemmin nää juhlameiningit.
Yleensä sitä odottaa lomaa että voi bilettää. Minulla on nyt tunne että nyt alkoi loma, kun ei tarvitse bilettää;) No onhan sekin nyt ihan perseettistä, kun monena lauantaina on pitänyt laittaa kello soimaan erinäisten bilejärkkäilyjen tai -matkustamisen takia. Ens lauantaina nukun pylly pystyssä just niin kauan kuin huvittaa ja teen just mitä huvittaa.
Sitäpaitsi, yksikään viikonloppu tässä kuussa ei ole virkistänyt minua. On virkistävää olla sosiaalinen, tavata ihmisiä jne, mutta muutoin.. olen maanantaisin aika raatona, vaikka yleensä en ole. Kun edelleenkään wanha ei niin jaksa.
No tuli nyt varmaankin selväksi, että olen täydessä kyllästymisen tilassa bilettämiseen mutta nyt- OHI ON! Saa ehkä kotonakin tehtyä vihdoinkin jotain järkevää eikä vain sellaista kosmeettista pintahässäkkää, että joo joo on täällä siistiä, kattokaa kun nyt onkin siistiä, mutta älkää nyt vain ihmeessä avatko tuota vaatehuoneen ovea, koska saatatte saada päällenne hirvittävän roinavuoren. Kaikki ylimääräinen kama on heitetty sinne jemmaan. Siellä on kaikenlaisen tauhkan omat bileet.
Tänään on sellainen spesiaalipäivä, että menen jokaisen tyttäreni, joita on siis kolme kappaletta, kanssa Ikeaan. Nyt on vuorossa kaiketi vain sellainen täsmäkatsaus, että mitä nyt keltäkin eniten puuttuu ja niitä sit kirjaillaan ylös ja siitä jatkokirjoitetaan vaikka joulupukille. Nimittäin, kohta joulu taas on, tasan 3 kk päästä. Ihanaa! <3
Nyt on syyskuun paardiputki ohi, ja hyvä niin. Voitteko kuvitella, että eilen kun hieman krapulaisena heräsin, niin kroppaan valahti sellainen ihana onnentunne, että ohi on! Siis bileputki.
Ei bilettämisessä tosiaankaan mitään vikaa ole, mutta tälläisessä joka ikisenä viikonloppuna bilettämisessä on. Voisi jakaantua tasaisemmin nää juhlameiningit.
Yleensä sitä odottaa lomaa että voi bilettää. Minulla on nyt tunne että nyt alkoi loma, kun ei tarvitse bilettää;) No onhan sekin nyt ihan perseettistä, kun monena lauantaina on pitänyt laittaa kello soimaan erinäisten bilejärkkäilyjen tai -matkustamisen takia. Ens lauantaina nukun pylly pystyssä just niin kauan kuin huvittaa ja teen just mitä huvittaa.
Sitäpaitsi, yksikään viikonloppu tässä kuussa ei ole virkistänyt minua. On virkistävää olla sosiaalinen, tavata ihmisiä jne, mutta muutoin.. olen maanantaisin aika raatona, vaikka yleensä en ole. Kun edelleenkään wanha ei niin jaksa.
No tuli nyt varmaankin selväksi, että olen täydessä kyllästymisen tilassa bilettämiseen mutta nyt- OHI ON! Saa ehkä kotonakin tehtyä vihdoinkin jotain järkevää eikä vain sellaista kosmeettista pintahässäkkää, että joo joo on täällä siistiä, kattokaa kun nyt onkin siistiä, mutta älkää nyt vain ihmeessä avatko tuota vaatehuoneen ovea, koska saatatte saada päällenne hirvittävän roinavuoren. Kaikki ylimääräinen kama on heitetty sinne jemmaan. Siellä on kaikenlaisen tauhkan omat bileet.
Tänään on sellainen spesiaalipäivä, että menen jokaisen tyttäreni, joita on siis kolme kappaletta, kanssa Ikeaan. Nyt on vuorossa kaiketi vain sellainen täsmäkatsaus, että mitä nyt keltäkin eniten puuttuu ja niitä sit kirjaillaan ylös ja siitä jatkokirjoitetaan vaikka joulupukille. Nimittäin, kohta joulu taas on, tasan 3 kk päästä. Ihanaa! <3
lauantai 22. syyskuuta 2012
On se kone. Kodinkone.
Taas pikapäivitys. Oon niin kiireinen nähkääs... heh.
Tänään on vuorossa tämän kuun viimeiset pirskeet. Kuopukseni täyttää ylihuomenna 20, enkä voi sitä oikein käsittää. 20! Kämppä on siivottu ja kaikenlaiset jubileumtoimeenpiteet suoritettu. Jeh.
Tein tänään aivan mielettömän ihanan havainnon. Tuossa minä ravasin ylä- ja alakerran väliä, silitin pöytäliinaa, silitin kissaa, join kahvia, ravistelin mattoja.. tälläistä normi multiaskaretta siis.
Aloin jossain vaiheessa kuuntelemaan että johan nyt joku kuorma-auto kauan tuolla pihalla peruuttelee kun kuului jatkuvasti se peruutusääni, tuut- tuut- tuut- ja aika kovaakin vielä.
Arvatkaa mitä, siis mahtavaa!!! Se ääni tuli silitysraudasta, jonka olin jättänyt päälle! Se pitää ääntä jos sitä ei liikuta tietyn ajan sisällä. Ja se ääni oli KOVA, kuului oven läpi toiseen kerrokseen todella selvästi. Huoleni ovat menneitä! Vielä yks huutomerkki!
Ehkä niitä manuaaleja joskus voisi vilkaista... ehkä.
Nyt jatkan jubileumiin valmentautumista. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.
Tänään on vuorossa tämän kuun viimeiset pirskeet. Kuopukseni täyttää ylihuomenna 20, enkä voi sitä oikein käsittää. 20! Kämppä on siivottu ja kaikenlaiset jubileumtoimeenpiteet suoritettu. Jeh.
Tein tänään aivan mielettömän ihanan havainnon. Tuossa minä ravasin ylä- ja alakerran väliä, silitin pöytäliinaa, silitin kissaa, join kahvia, ravistelin mattoja.. tälläistä normi multiaskaretta siis.
Aloin jossain vaiheessa kuuntelemaan että johan nyt joku kuorma-auto kauan tuolla pihalla peruuttelee kun kuului jatkuvasti se peruutusääni, tuut- tuut- tuut- ja aika kovaakin vielä.
Arvatkaa mitä, siis mahtavaa!!! Se ääni tuli silitysraudasta, jonka olin jättänyt päälle! Se pitää ääntä jos sitä ei liikuta tietyn ajan sisällä. Ja se ääni oli KOVA, kuului oven läpi toiseen kerrokseen todella selvästi. Huoleni ovat menneitä! Vielä yks huutomerkki!
Ehkä niitä manuaaleja joskus voisi vilkaista... ehkä.
Nyt jatkan jubileumiin valmentautumista. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Rakkautta ensi imaisulla
Pikainen päivitys täältä suursiivoustyömaalta.
Jos jollain teistä ei sattunut vielä olemaan viripäistä käsitystä minusta, niin nyt taatusti on.
Minulla on vapaapäivä ja on IHANAA siivota! Ja tuo lause ei sisältänyt sarkasmia tai päinvastaista ajatusta, vaan on ihanaa. Kun on uus imuri, joka on vallan mainio epeli. On ihanaa kun ei tarvi joka kerta kun imurin käynnistää miettiä, että minkähän tempun tämä nyt tällä kertaa keksii. Vanhan äkäpussin vein pihalle, ja tunnen kostonhimoista mielihyvää kun se tuolla sateessa nyt toimettomana ihmettelee. HAH, siitäs sai, mokomakin temppuilija.
Nyt ymmärrän myös, miksi imurin mallin nimi on "ergo space". Siinä on niin saakelin pitkä johto, että melkein tuntuu kun ois joku keskuspölynimuri, kun ei tarvitse olla vähän väliä runkkaamassa johtoa toiseen töpselinreikään. Alakerran sata neliöö meni ilman ensimmäistäkään töpselinirroittamista. No joo, siivouksen rasittavin piirre ei ehkä ole töpseli, mutta kyllä se naista syö kun jos imuri muuten suostuu toimimaan toivotulla tavalla, niin sitten siitä loppuu powerit kun pinkeä johto irtoaa seinästä. Niin!
Jatkan nyt uuden rakkainpani kanssa touhuamistani.
<3<3
Jos jollain teistä ei sattunut vielä olemaan viripäistä käsitystä minusta, niin nyt taatusti on.
Minulla on vapaapäivä ja on IHANAA siivota! Ja tuo lause ei sisältänyt sarkasmia tai päinvastaista ajatusta, vaan on ihanaa. Kun on uus imuri, joka on vallan mainio epeli. On ihanaa kun ei tarvi joka kerta kun imurin käynnistää miettiä, että minkähän tempun tämä nyt tällä kertaa keksii. Vanhan äkäpussin vein pihalle, ja tunnen kostonhimoista mielihyvää kun se tuolla sateessa nyt toimettomana ihmettelee. HAH, siitäs sai, mokomakin temppuilija.
Nyt ymmärrän myös, miksi imurin mallin nimi on "ergo space". Siinä on niin saakelin pitkä johto, että melkein tuntuu kun ois joku keskuspölynimuri, kun ei tarvitse olla vähän väliä runkkaamassa johtoa toiseen töpselinreikään. Alakerran sata neliöö meni ilman ensimmäistäkään töpselinirroittamista. No joo, siivouksen rasittavin piirre ei ehkä ole töpseli, mutta kyllä se naista syö kun jos imuri muuten suostuu toimimaan toivotulla tavalla, niin sitten siitä loppuu powerit kun pinkeä johto irtoaa seinästä. Niin!
Jatkan nyt uuden rakkainpani kanssa touhuamistani.
<3<3
torstai 20. syyskuuta 2012
Isot tädit söivät isoveljen
Mulle ei oo koskaan tehnyt tiukkaakaan myöntää, että minä olen se joka katsoo kaikenmaailman paska-saippuasarjoja, realityohjelmia ja kaikkea b-luokan sontaa, jota kukaan ei katso, mutta yllättävän moni on silti selvillä vesillä kyseisten ohjelmien tapahtumista;)
Minä olen myös se, joka nostan paskalehtien levikkiä, ja isohan se levikki onkin. Minulla ja sivupersoonillani on mahtivaikutus lehtien levikkilukuihin siispä.
Ei riitä minulla puhti, äly eikä keskittymiskyky iltaisin mihinkään syvälliseen. Vaikka en todellakaan tee mitään aivokirurgin työtä, niin silti. Dokumenttiosastosta saattaa mennä just ja just joku hirvittävä tarina 400-kiloisesta teinistä tai vastaavasta.
Olen seurannut joka vuosi Suomen Big Brotheria. Sitä ennen seurasin Brittien BB:tä. En ole mikään hc-katselija ollut koskaan, ei mulla ole ollut 24/seiskaa ikinä jne., mutta kyllä mä koosteet olen katsonut ja talk shout sunnuntaisin jne.
Mutta nyt tuli kertakaikkinen stoppi. Taloon on valittu tänä vuonna neljä hieman iäkkäämpää daamia, joista yksi näyttää transumieheltä ja kolme on sellaista tuhdimpaa xxl-tanttaa. He kaikki näyttävät itseni ikäisiltä, vaikka se yksikin on jotain vähän päälle kolmekymppinen. Se, miltä ihminen näyttää, ei tietenkään ole mitään väliä, mutta ainakaan minä en halua katsoa telkkarista _huonosti käyttäytyviä_ ja vielpä rumia akkoja;) Viimeinen pisara oli, kun yksi kiukkuinen bb-lyllerö otti humalapäissään nuoren poikakisaajan munat käsittelyyn. Siis hyi helvetti!
On ihan hyvä, että joukossa on vähän iäkkäämpiä, ettei kaikki ole Seduloista taloon kaapattua siideripissisosastoa , mutta onko varttuneemman aikuisväestön ainoa vaihtoehto tosiaankin nämä identtiset suurkolmoset?
Ja kyllä minä ainakin pystyn hyväksymään pissisten ja poikasten torspoilut, ne nyt vaan on vielä niin tyhmiä. Ja samalla tietenkin taputtelen itseäni päähän, kun olen kasvattanut niin fiksut lapset, ettei heillä tulisi mieleenkään lähteä bb-taloon;)
No niin se siitä sitten. Kiitos isoveljelle yhteisistä vuosista. Ei tule ikävä.
Tänään on muuten ollut hyvä päivä. Töissä oli hyvä kokous, jossa asiat selkeentyi. Huomenna on vapaapäivä, joka tekee tästä illasta jotenkin riehakkaan, vaikka olenkin aika hyydyksissä. Kotorintamalta tuli yks hyvä uutinen, jota en viitsi kertoa ennenkuin saan asianomaiselta luvan. Nää on tarkkoja kakaroita yksityisyydestään nää mun kakrut ja se on tietenkin ihan oikein.
Kraah. Aloitin tuon bb-oksennuksen jo töissä ja nyt on ilta ja en saa oikein enää mistään jutunjuonesta kiinni. Joten ei muuta kuin moi.
Minä olen myös se, joka nostan paskalehtien levikkiä, ja isohan se levikki onkin. Minulla ja sivupersoonillani on mahtivaikutus lehtien levikkilukuihin siispä.
Ei riitä minulla puhti, äly eikä keskittymiskyky iltaisin mihinkään syvälliseen. Vaikka en todellakaan tee mitään aivokirurgin työtä, niin silti. Dokumenttiosastosta saattaa mennä just ja just joku hirvittävä tarina 400-kiloisesta teinistä tai vastaavasta.
Olen seurannut joka vuosi Suomen Big Brotheria. Sitä ennen seurasin Brittien BB:tä. En ole mikään hc-katselija ollut koskaan, ei mulla ole ollut 24/seiskaa ikinä jne., mutta kyllä mä koosteet olen katsonut ja talk shout sunnuntaisin jne.
Mutta nyt tuli kertakaikkinen stoppi. Taloon on valittu tänä vuonna neljä hieman iäkkäämpää daamia, joista yksi näyttää transumieheltä ja kolme on sellaista tuhdimpaa xxl-tanttaa. He kaikki näyttävät itseni ikäisiltä, vaikka se yksikin on jotain vähän päälle kolmekymppinen. Se, miltä ihminen näyttää, ei tietenkään ole mitään väliä, mutta ainakaan minä en halua katsoa telkkarista _huonosti käyttäytyviä_ ja vielpä rumia akkoja;) Viimeinen pisara oli, kun yksi kiukkuinen bb-lyllerö otti humalapäissään nuoren poikakisaajan munat käsittelyyn. Siis hyi helvetti!
On ihan hyvä, että joukossa on vähän iäkkäämpiä, ettei kaikki ole Seduloista taloon kaapattua siideripissisosastoa , mutta onko varttuneemman aikuisväestön ainoa vaihtoehto tosiaankin nämä identtiset suurkolmoset?
Ja kyllä minä ainakin pystyn hyväksymään pissisten ja poikasten torspoilut, ne nyt vaan on vielä niin tyhmiä. Ja samalla tietenkin taputtelen itseäni päähän, kun olen kasvattanut niin fiksut lapset, ettei heillä tulisi mieleenkään lähteä bb-taloon;)
No niin se siitä sitten. Kiitos isoveljelle yhteisistä vuosista. Ei tule ikävä.
Tänään on muuten ollut hyvä päivä. Töissä oli hyvä kokous, jossa asiat selkeentyi. Huomenna on vapaapäivä, joka tekee tästä illasta jotenkin riehakkaan, vaikka olenkin aika hyydyksissä. Kotorintamalta tuli yks hyvä uutinen, jota en viitsi kertoa ennenkuin saan asianomaiselta luvan. Nää on tarkkoja kakaroita yksityisyydestään nää mun kakrut ja se on tietenkin ihan oikein.
Kraah. Aloitin tuon bb-oksennuksen jo töissä ja nyt on ilta ja en saa oikein enää mistään jutunjuonesta kiinni. Joten ei muuta kuin moi.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Maksamaton mainos
Heippa ja titityy
Kertookohan työinnostuksestani yhtään se, että kun perjantain vapaapäiväni varmistui äsken, niin en ole meinannut pöksyissäni pysyä. Olen niin innoissani! Voin rauhassa valmistautua teini- ja epäteinipileisiin, siivota kämpän jotta se voidaan sitten taas rauhassa sotkea ja kaikkea ihanaa. Villeimmissä unelmissani tietenkin kasaan uusia mööpeleitä, mutta tämä menee jo ehkä ihan liian villiksi kyllä.
Muistaessani kerron sisustusvinkin, jonka olen saattanut kertoa joskus muinoin ennenkin, mutta hyvää kannattaa kerrata.
Aivan mainioista mainioin taulujen seinille kiinnitykseen on 3M:n tarrat, joidenka nimiä nyt en tietenkään muista, mutta jos esim. rautakaupata kysyy "3M:n tarroja joilla voi laittaa tauluja seinille", niin kyllä löytyy. Minä kun oon tällänen tuuliviiri ja muutoshalukas, niin eihän meillä taulut välttämättä samassa paikassa pysy vuosikausia. Elma-setä taas ei suostu poraamaan seiniä taulutarkoituksessa, koska minut tietäen hän pelkää seiniemme muistuttavan enemmän reikäjuustoa, jos hän suostuu joka inspikseni tuotokset poraamaan seinälle. Eikä me ny niin hienoja olla, että meillä jotkut taulukiskot tai -siimat tai vastaavat systeemit olisi.
Meillä on nyt ollut vuosikausia ainoassa nyttemmin stabiilisissa huoneen osassa (johtuen isosta kulmasohvasta, jonka salaa ostin aikoinaan) taulut tarroin kiinnitettynä kolme ja puoli vuotta. Tässä kuvassa näkyvät ne, katsokaa katsokaa! Eli nuo Marimekon kankaat tuossa noin. Koska kuvan funktio on koirissa, niin kehykset eivät näy ees kokonaan, eli aika isot ovat. Ja hyvin pysyvät, vaikka niiden tartuntapintana on kauhea ysikytluvun villitys, lasikuitutapetti. Sellanen röpöinen ja karsee. Pitäisi vaan ehkä joskus vaihtaa noi kankaat kun kyllästyttää. Haluisin ehkä Äkkijyrkän lehmiä erivärisinä versioina. Sopis hyvin kun Miina asui ennen lehmineen Vuosaaressa. Ja tapetti tietty kans pitäisi vaihtaa, mutta se on sitten jo täysin eri asia!
Kuva on joko lapseni tai lapseni kaverin ottama. On siinä koiria kerrakseen. Omaa sohvatyynyäni en kyllä kuvasta löydä, tai sitten se on maastoutunut tyynyksi. (sohvatyyny= mun pappakoirani, jonka nimi on Onni).
Nyt minulla on työpäivää jäljellä muutamia minuutteja ja myöskin kamala ongelma. Tissiliivieni sisällä oleva kaarirauta yrittää puhkaista mun tissin. Kamala tunne ollu koko päivän, mutta minkäs teet. Onneks ei oo silaritissit, jotka saattais oikeasti puhjeta. Huh.
Ei muuta, lähden tarpomaan sateeseen kohta. Ihanaa!
Kertookohan työinnostuksestani yhtään se, että kun perjantain vapaapäiväni varmistui äsken, niin en ole meinannut pöksyissäni pysyä. Olen niin innoissani! Voin rauhassa valmistautua teini- ja epäteinipileisiin, siivota kämpän jotta se voidaan sitten taas rauhassa sotkea ja kaikkea ihanaa. Villeimmissä unelmissani tietenkin kasaan uusia mööpeleitä, mutta tämä menee jo ehkä ihan liian villiksi kyllä.
Muistaessani kerron sisustusvinkin, jonka olen saattanut kertoa joskus muinoin ennenkin, mutta hyvää kannattaa kerrata.
Aivan mainioista mainioin taulujen seinille kiinnitykseen on 3M:n tarrat, joidenka nimiä nyt en tietenkään muista, mutta jos esim. rautakaupata kysyy "3M:n tarroja joilla voi laittaa tauluja seinille", niin kyllä löytyy. Minä kun oon tällänen tuuliviiri ja muutoshalukas, niin eihän meillä taulut välttämättä samassa paikassa pysy vuosikausia. Elma-setä taas ei suostu poraamaan seiniä taulutarkoituksessa, koska minut tietäen hän pelkää seiniemme muistuttavan enemmän reikäjuustoa, jos hän suostuu joka inspikseni tuotokset poraamaan seinälle. Eikä me ny niin hienoja olla, että meillä jotkut taulukiskot tai -siimat tai vastaavat systeemit olisi.
Meillä on nyt ollut vuosikausia ainoassa nyttemmin stabiilisissa huoneen osassa (johtuen isosta kulmasohvasta, jonka salaa ostin aikoinaan) taulut tarroin kiinnitettynä kolme ja puoli vuotta. Tässä kuvassa näkyvät ne, katsokaa katsokaa! Eli nuo Marimekon kankaat tuossa noin. Koska kuvan funktio on koirissa, niin kehykset eivät näy ees kokonaan, eli aika isot ovat. Ja hyvin pysyvät, vaikka niiden tartuntapintana on kauhea ysikytluvun villitys, lasikuitutapetti. Sellanen röpöinen ja karsee. Pitäisi vaan ehkä joskus vaihtaa noi kankaat kun kyllästyttää. Haluisin ehkä Äkkijyrkän lehmiä erivärisinä versioina. Sopis hyvin kun Miina asui ennen lehmineen Vuosaaressa. Ja tapetti tietty kans pitäisi vaihtaa, mutta se on sitten jo täysin eri asia!
Kuva on joko lapseni tai lapseni kaverin ottama. On siinä koiria kerrakseen. Omaa sohvatyynyäni en kyllä kuvasta löydä, tai sitten se on maastoutunut tyynyksi. (sohvatyyny= mun pappakoirani, jonka nimi on Onni).
Nyt minulla on työpäivää jäljellä muutamia minuutteja ja myöskin kamala ongelma. Tissiliivieni sisällä oleva kaarirauta yrittää puhkaista mun tissin. Kamala tunne ollu koko päivän, mutta minkäs teet. Onneks ei oo silaritissit, jotka saattais oikeasti puhjeta. Huh.
Ei muuta, lähden tarpomaan sateeseen kohta. Ihanaa!
tiistai 18. syyskuuta 2012
Iltajuorut
Uusi aktiivi-hikipinko-bloggaajanne, Elma Täti täällä iltaa!
Minulle kävi sellainen luonnonkatastrofi viime lauantaina, että pölynimurini lopetti jo pitkään jatkuneen huonon yhteiselon lattioitteni kera kokonaan. Tälläinen tapahtuma on hasardia tälläisessä neljän vakinais-karva-asukkaan kanssa, enkä ole tähän nyt laskenut esim. itseäni mukaan.
Tänään sitten töissä tajusin että niin, se imuri. Lähetin Elma-sedälle viestin että "jos sulla on rahaa niin osta mulle ja tyttärelle uudet imurit, olemme imurittomia" (tyttären imuri ei kestänyt vahingossa imuun joutunutta eläinten vesikupin sisältöä, on ne herkkiä noi nykyimijät).
En paljoo henkeä pidätellyt tälläisen viestin jälkeen. En oo varma osaako puhelinepäaktivisti setähenkilö ees lukea viestejä. No vitsivitsi, mut kuitenkin.
Lähdin töistä päivän kärhämöinnistä vielä vähän ärhäkkänä. Tulin kotiin ja ärhäköidyin vähän siitäkin, kun ei isännöitsijä oo vieläkään käynyt, vaikka maanantaina jo piti. Epäsiistiys ja siivoushaluttomuuteni ei mitenkään auttanut olotilaan.
Sit tuli setä. Uuden imurin kanssa! On se aika epeli, vaikka välillä se ärsyttää mua niin että meinaa taju lähtee. Tajuuttehan sellasen puoliskoärsytyksen? Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin. Ihana mies! Onkohan se tehnyt jotain pahaa, kun noin nopeasti reagoi pyyntööni?
Sitten se lähti takas duuniin. Sitten se tuli taas käymään, mukanaan toinen imuri, tyttärelle tällä kertaa. Kyllä se jotain pahaa on tehnyt. Tai sitten sillä on puhjennut astma ja pölykeuhko, enkä vaan oo hokannut mitään. Senkö takia se kuorsaa? No ei kai se oli vaan miehinen teko. Hankkia siivousvälineitä naisväestölle? ;)
Tarvisin kyllä tällä viikolla miestä muuhunkin kuin imureiden hankintaan ja mieluiten kuorma-autoa kans. Suunnittelin Ikean sivulta löytyvällä suunnitteluohjelmalla unelmieni vitriinin, ja sen hinnaksi tuli niin vähän, että luultavasti alkava sisustusarkkitehtini ura tyssähtää ennenkuin on ees alkanutkaan. Ei se voi niin halpa olla, olkootkin Ikeasta. Tosin, mun unelmien vitriini ei kyllä löydy Ikeasta jos totta puhutaan. Mulla on aivan tarkka mielikuva siitä millaisen haluaisin... leveän, vähän matalamman, valkoisen ja puulautaisen, jossa näkyisi lankut maalin alta hieman... sitten siinä voisi olla jopa sellainen koristelista katolla, joka ei tosin tänne kämppään ehkä sopisi yhtään. Yrhhh ja ärh.
Niin mullahan on kyllä mies ja miehellä käytössään kuorma-auto. Mutta ei auta, hänellä on myös Ikea-kammo. Ollut aina ja luultavasti tulee aina olemaankin.
Virkaiältään vanhimmat lukijani saattavat muistaa, kun ennen tyttären lakkiaisia halusin uudistaa olkkarin kalustusta, ja tilasin Ikeasta kotiinkuljetettuna koko kaluston salaa. Woman's got to do what woman's got to do, ja takaan että vitriini seisoo koottuna olkkarissamme pian, keinolla millä hyvänsä.
ps. ostin silloinkin vitriinin, mutta kyllästyin siihen. Ikean halpis lastulevykalusteissa on mun mielestä se ideakin ihan, ettei niiden tarttekaan töröttää paikoillaan monen sukupolven ajan.
No mutta tälläistä minulla nyt tällä kertaa. Heips vaan.
Minulle kävi sellainen luonnonkatastrofi viime lauantaina, että pölynimurini lopetti jo pitkään jatkuneen huonon yhteiselon lattioitteni kera kokonaan. Tälläinen tapahtuma on hasardia tälläisessä neljän vakinais-karva-asukkaan kanssa, enkä ole tähän nyt laskenut esim. itseäni mukaan.
Tänään sitten töissä tajusin että niin, se imuri. Lähetin Elma-sedälle viestin että "jos sulla on rahaa niin osta mulle ja tyttärelle uudet imurit, olemme imurittomia" (tyttären imuri ei kestänyt vahingossa imuun joutunutta eläinten vesikupin sisältöä, on ne herkkiä noi nykyimijät).
En paljoo henkeä pidätellyt tälläisen viestin jälkeen. En oo varma osaako puhelinepäaktivisti setähenkilö ees lukea viestejä. No vitsivitsi, mut kuitenkin.
Lähdin töistä päivän kärhämöinnistä vielä vähän ärhäkkänä. Tulin kotiin ja ärhäköidyin vähän siitäkin, kun ei isännöitsijä oo vieläkään käynyt, vaikka maanantaina jo piti. Epäsiistiys ja siivoushaluttomuuteni ei mitenkään auttanut olotilaan.
Sit tuli setä. Uuden imurin kanssa! On se aika epeli, vaikka välillä se ärsyttää mua niin että meinaa taju lähtee. Tajuuttehan sellasen puoliskoärsytyksen? Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin. Ihana mies! Onkohan se tehnyt jotain pahaa, kun noin nopeasti reagoi pyyntööni?
Sitten se lähti takas duuniin. Sitten se tuli taas käymään, mukanaan toinen imuri, tyttärelle tällä kertaa. Kyllä se jotain pahaa on tehnyt. Tai sitten sillä on puhjennut astma ja pölykeuhko, enkä vaan oo hokannut mitään. Senkö takia se kuorsaa? No ei kai se oli vaan miehinen teko. Hankkia siivousvälineitä naisväestölle? ;)
Tarvisin kyllä tällä viikolla miestä muuhunkin kuin imureiden hankintaan ja mieluiten kuorma-autoa kans. Suunnittelin Ikean sivulta löytyvällä suunnitteluohjelmalla unelmieni vitriinin, ja sen hinnaksi tuli niin vähän, että luultavasti alkava sisustusarkkitehtini ura tyssähtää ennenkuin on ees alkanutkaan. Ei se voi niin halpa olla, olkootkin Ikeasta. Tosin, mun unelmien vitriini ei kyllä löydy Ikeasta jos totta puhutaan. Mulla on aivan tarkka mielikuva siitä millaisen haluaisin... leveän, vähän matalamman, valkoisen ja puulautaisen, jossa näkyisi lankut maalin alta hieman... sitten siinä voisi olla jopa sellainen koristelista katolla, joka ei tosin tänne kämppään ehkä sopisi yhtään. Yrhhh ja ärh.
Niin mullahan on kyllä mies ja miehellä käytössään kuorma-auto. Mutta ei auta, hänellä on myös Ikea-kammo. Ollut aina ja luultavasti tulee aina olemaankin.
Virkaiältään vanhimmat lukijani saattavat muistaa, kun ennen tyttären lakkiaisia halusin uudistaa olkkarin kalustusta, ja tilasin Ikeasta kotiinkuljetettuna koko kaluston salaa. Woman's got to do what woman's got to do, ja takaan että vitriini seisoo koottuna olkkarissamme pian, keinolla millä hyvänsä.
ps. ostin silloinkin vitriinin, mutta kyllästyin siihen. Ikean halpis lastulevykalusteissa on mun mielestä se ideakin ihan, ettei niiden tarttekaan töröttää paikoillaan monen sukupolven ajan.
No mutta tälläistä minulla nyt tällä kertaa. Heips vaan.
Otsani elin, etsani olin. Eh he.
Hep, en tullukkaan kipeeksi, vaikka eilen illalla niin luulin. Luultavasti kyse oli vain bileuupumuksesta.
Meinasin kyllä työmatkalla kasvattaa sarven otsaani, kun erään tuntemattoman Peugeotin ajajan itsetuntoa vissiin nakersi aikatavalla se, että ajoin häntä nopeammin ja autoni kiihtyi nopeammin. Ja uskokaakin, että minä en tartte autoa munanjatkeeksi itelleni. Pääasia että sillä pääsee eteenpäin. Mutkun ne muut.
Nyt kun olen harjoittanut paheksuttavaa yksityisautoilua päivittäin, niin on melko uskomatonta millaista vallankäyttöä jotkut harrastavat autonratissa. Olen tehnyt diagnoosin: nämä tälläiset "en päästä sua tälle kaistalle, koska voin olla päästämättäkin" ovat sellaisia rouviensa tossujen alla lymyileviä harmaahiiriä, joiden ainoa paikka käyttää valtaa on se että autonratissa käyttäydytään kuin Teuvot, maanteiden kuninkaat.
Myönnettäkööt, että kyllä mullakin välillä tulee sellaisia "en todellakaan päästä sua tähän väliin senkin himonussijamulkku"- fiiliksiä, mutta ne kohdistuvat lähinnä sellaisiin idiootti-kaistapujottelijoihin, jotka vaihtavat kaistaa joka neljäs sekunti ihan vaan sen takia kun toinen kaista vetää hetkittäin nopeammin ja sitten taas toinen.
Noh, jos meitä on moneen junaan niin on meitä kyllä moneen autoonkin. Ja moneen työpaikkaan.
Niinkuin olen kertonut, alkuvuosi oli rankka täällä sorvaamolla kun oli yt-neuvottelut, kun joillekin tuli kenkää, tuli toimeenkuvanmuutoksia, tuli sitä sun tätä.
On tämä osittain rankkaa vieläkin. Vaikka itse olen koittanut sopeutua ja olla joustava ja vastaanottavainen, niin sitten tulee joku uus tyyppi joka ei ajattele ketään muuta kuin itseään niin ARGHHH. Itsekäs perseily saa sen jo duunimatkan vallankäyttöhiirimiesten alulle sysäämän otsasarven kasvamaan megalomaanisiin mittoihin, tunnelma on pilalla eikä kellään ole kivaa.
Tässä ny koitan madalluttaa sarvea ja saada hengityksen tasaantumaan.
Ah, aloin ajattelemaan joulua niin heti tapahtui minulla lasku ja teillä varmaan nousu? Sorruin ensimmäistä kertaa ikinä eilen Facebookin mainontaan, siis näihin mainoksiin joita hilluu sivun reunamilla, ja kai ne jotenkin on muka kohdennettuja. Eilen ainakin osui ja upposi. Tilasin JOULULEHDEN! Vai olikohan niitä jopa kaksi. IHANAA! Tip tap!
Kauhuksein näin tuolla samaisessa naamakirjassa linkin lehtijuttuun, että ensi talvesta ois ennustettu hirmutalvea. NOUUUH! En kestä!
Mutta en mä nyt ala tätä vielä suremaan. Pitihän tästä kesästäkin tulla hirmuhellekesä, mutta eipä paljoo hikoilla tarttenut. Eli pieleen menkööt toi talviennustekin. Sovitaan näin. Kiva.
Rakkaat klemmarini kutsuvat. Ne ei petä koskaan. Heidän luokseen menen nyt.
maanantai 17. syyskuuta 2012
Nyt ei wanha jaksa.
Huh huh ja moi.
Nyt on sellainen tilanne, että tämä tätihenkilö alkaa olla kurkkua, korvia ja muita elimiä täynnään bilettämistä. Syyskuun kolmas bileviikonloppu on nyt suoritettu, ja ensi viikonloppuna pitäisi vielä yhdet bileet jaksaa ja sitten tulee armelias tauko tähänkin hulluuteen.
En minä sillä, bilettäminen on hauskaa ja jopa hauskempaa, mutku. Kun tähän kuuhun nyt sattui joka ikiselle viikonlopulle etukäteen tiedossa olevat juhlamenot, niin huh. Hima on ehkä vielä ränsistyneemmässä kuosissa kuin minä. Hävettää jo etukäteen sekin kun isännöitsijä mennee tänään mulkoilemaan meille jotain terassin katon vuotokohtaa, niin isännöitsijäpolo joutuu suorittamaan ihmisagilityradan päästäkseen perille kohteeseen...
Ensi viikonlopun juhlat ovat mun kuopuksen kakskymppiset, jotka annoin hänen järkätä meillä kotona, vaikkei hän itse siellä asukaan. Meillä on tilaa ja kuopus haluaa ehdottomasti minut ja isänsä mukaan juhlintaan. Energistä teinibiletystä! Tosin, eiks kakskymppinen oo sit virallisesti epäteini? No sama se, nuoria ja jaksavaisia ne kuitenkin on. Pakko pyytää joku ikätoveri veteraani myös mukaan juhliin. kyllä näin nimittäin on. Olen iloinen lapseni juhlista, mutta itse taidan tyytyä.. kahviin? (joo joo ihan varmana joo)
Ihmismieli on kummallinen. Joskus viikonloppuina haikailee tylsyyttä ja että oispa jotain villiä tekemistä ja ohjelmaa ja juhlia ja bileitä ja kaikkea. Sitkun sitä on, haikailee tylsyyttä ja rauhallisia viikonloppuja.. Mutta voin kertoa ja luvata ja taata, että kun tästä kuusta selviän, pelkkä tylsyyskin on luksusta.
Nyt kaiken lisäksi TAAS on sellainen olo, että oon tulossa kipeeks. Yärh. Sen siitä saa kun leikkii nuorta orhia ja kirmaa pitkin pihoja villinä.
Ei mul taaskaan mitään. Niin että näkemiin vaan.
Nyt on sellainen tilanne, että tämä tätihenkilö alkaa olla kurkkua, korvia ja muita elimiä täynnään bilettämistä. Syyskuun kolmas bileviikonloppu on nyt suoritettu, ja ensi viikonloppuna pitäisi vielä yhdet bileet jaksaa ja sitten tulee armelias tauko tähänkin hulluuteen.
En minä sillä, bilettäminen on hauskaa ja jopa hauskempaa, mutku. Kun tähän kuuhun nyt sattui joka ikiselle viikonlopulle etukäteen tiedossa olevat juhlamenot, niin huh. Hima on ehkä vielä ränsistyneemmässä kuosissa kuin minä. Hävettää jo etukäteen sekin kun isännöitsijä mennee tänään mulkoilemaan meille jotain terassin katon vuotokohtaa, niin isännöitsijäpolo joutuu suorittamaan ihmisagilityradan päästäkseen perille kohteeseen...
Ensi viikonlopun juhlat ovat mun kuopuksen kakskymppiset, jotka annoin hänen järkätä meillä kotona, vaikkei hän itse siellä asukaan. Meillä on tilaa ja kuopus haluaa ehdottomasti minut ja isänsä mukaan juhlintaan. Energistä teinibiletystä! Tosin, eiks kakskymppinen oo sit virallisesti epäteini? No sama se, nuoria ja jaksavaisia ne kuitenkin on. Pakko pyytää joku ikätoveri veteraani myös mukaan juhliin. kyllä näin nimittäin on. Olen iloinen lapseni juhlista, mutta itse taidan tyytyä.. kahviin? (joo joo ihan varmana joo)
Ihmismieli on kummallinen. Joskus viikonloppuina haikailee tylsyyttä ja että oispa jotain villiä tekemistä ja ohjelmaa ja juhlia ja bileitä ja kaikkea. Sitkun sitä on, haikailee tylsyyttä ja rauhallisia viikonloppuja.. Mutta voin kertoa ja luvata ja taata, että kun tästä kuusta selviän, pelkkä tylsyyskin on luksusta.
Nyt kaiken lisäksi TAAS on sellainen olo, että oon tulossa kipeeks. Yärh. Sen siitä saa kun leikkii nuorta orhia ja kirmaa pitkin pihoja villinä.
Ei mul taaskaan mitään. Niin että näkemiin vaan.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Nyt se alko häpeileen
Jotenkin.. hävettää tai jotain. Täällä minä piipitän jostain "voi kauheeta jos joku ei ookkaan lanttulaatikkoni äärellä vaan vaikka Karibialla palmun alla jouluna" tai "voi kauheeta jos mörökölli tulee ovesta ja laittaa vaikka voi kauheeta silitysraudan päälle ja silittää yöllä salaa kaikki vaatteni".
Kun ihmisillä on oikeasti oikeita ongelmia, vakavia fyysisiä ja/tai psyykkisiä sairauksia, juttuja joiden kanssa he eivät useinkaan saa hetken rauhaa, ja täällä minä vaan piipitän.
Toisaalta, ihmisten kärsimyksiä on vaikeaa suhteuttaa. Se mikä itselle on kriisi, ois toiselle onni- tyyliin "oispa minunkin ongelmani vain tuollaisia".
Muistan kun viime vuonna eräs läheiseni oli meillä. Hän oli saanut tyrmistyttävän diagnoosin omasta lapsestaan, sellaisen loppuelämän kestävän diagnoosin, josta tämä lapsi ei parane koskaan. Piirtelimme hänen toisen, terveen, lapsensa kanssa jotain ja saimme Elma-sedän kanssa valtaisan riidan aikaan _kynän terottamisesta_. Sedän mielestä minä teroitin väärin ja siitähän se sitten suukopu sitten alkoi. Läheiseni huokaisi siinä että oispa hänenkin murheet kynän oikeaoppisen terottamisen luokkaa.
Vaikka kaksi edellistä postaustani on käsitellyt aihetta minä, mä, mää, mie ja mun hirvee elämä (not), niin oikeast olen todella etuoikeutettu koska elämäni on ihan hyvä ja kiva.
Tänään taas käydessäni muutamissa kivoissa blogeissa (joista toinen on minulle tuttu jo vuosien takaa ja olin hänen ensimmäinen lukijansa) ja lukiessani _oikeista_ ongelmista, menin itteeni.
Ja huomautan taas kerran, että tämän oman elämän hyvyyden toteaminen ei taaskaan ole tietenkään mitään lällättämistä, että mullapas onkin kaikki hvvin läl läl lieru, eikä myöskään sellaista oman ylemmyydentunteen korostamista sillä että säälii toista. Räyh, saimpas nyt tämänkin asian pois päiväjärjestyksestä kun tuli sellanen häpeällinen olo.
Muihin aiheisiin. Meillä on huomenna taloyhtiön perinteiset pihajuhlat. Järjestelyvastuu on aika pitkälti meidän perheellä, setäElma tuo sinne valoja ääntä, katoksia, pöytiä, isoja festaripannuja, siis niitä jättivokkeja joissa voi tehdä miljoona kiloa mättöä, esim. paellaa tms. Minä teen tietokilpailuradan ja hihittelen täällä omalle muka nokkeluudelleni noiden vaihtoehtoisten vastausten kanssa. Huomaatteko, häpeilen ja hihittelen samaan aikaan, eli voikohan taas jakomielisempää oloa olla? No ei.
Pihajuhlissa on lapsille (joita tähän taloyhtiöön on ilmiintynyt sukupolvenvaihdoksen myötä paljolti) kaikenlaista kisaa ja visaa, aikuiset keskittyvät illalla lähinnä viinanjuontiin. Ja sateen sattuessa juomme viinaa sateella telttakatoksessa.
Vaikka tämä on on 43 asunnon rivariyhtiö, ovat talot levittyneet laajalle alueelle. Ei noita tois puol yhtiötä asuvia oikeastaan ees näe muutoin kuin näissä juhlissa. Ihan kiwaa.
Mutta voihan juma että tuo minun Olavi-kissani on daiju. Tuolla se pihalla kirmaa onnessaan myrskytuulessa. Toisaalta, se on varmaan ainoa noista kissoista, jolla ei oo vaaraa lähteä tuulen mukana lentoon... on se sellainen pullero se minun Olavini.
Tuossa Iidan ottamassa kuvassa Olavilla on silmätulehdus, joka hoidettiin silmatipoilla. Hyvin parani. Ja kaikkiruokaiselle lihansyöjälleni kelpaa myös heinä, niinkuin kuvasta näkyy.
Joo no eipä tässä taaskaan sit muuta. Rauhallista perjantain myöhäisiltaa kaikille.
Pelkokerroin
Perjantai-illan toivotukset. Ja koska on perjantai, ajattelin suoda teille tyrskynaurukohtauksia, silmienpyörittelyä ja tuhahtelua. Ja juu ei, luvassa ei ole mitään pervoa ikäihmiseksotiikkaa, vaan ajattelin hieman jatkaa eilisellä teemalla, ja kertoa erään ihmisen kummallisuuksista taas. Aatelkaa, että tälläisen ihmisen kanssa joudun olemaan ja elämään joka ikinen hetki! Kraah.
Eilen aprikoin näitä ovien sulkemisjuttuja ja kuumia rautoja, nyt sitten paljastan pelkoni, joka on aktuelli (luojan kiitos) vain kerran vuodessa.
Aina ennen joulua pelkään ihan suunnattomasti ja lähes paniikin partaalla sitä, että meidän koko perhe ei jostain määrittelemättömästä syystä pysty viettämään joulua yhdessä. Tuossa se nyt tuli, ja tuo varmasti kuulostaa monesta, varsinkin antijouluihmisestä, maailman daijuimmalta pelolta, mutta minulle se on totisinta totta.
Olen tosissani yrittänyt pohtia syytä tähän pelkoon, enkä löydä mitään- en ainakaan mitään konkreettista. Koskaan näin ei ole tapahtunut, ei ole mitään traumaattista kokemusta johon tätä pelkoani peilaisin. Mutta ajatus siitä, että joku joulupöytään kuuluva ihminen siitä puuttuisi, kauheaa!
Mitähän tää kertoo minusta? Olen hullu? Hysteerinen? Perhekeskeinen? Jouluhurahtanut? .. No oli miten oli, kohta se on taas se aika kun haluaisin lukita koko perheeni ketjulla meidän patteriin, ettei vaan sattuis mitään! Ja lisättäköön vielä, että vaikka joku perheenjäsen puuttuisi jonkun sellaisenkin asian takia johon ei liity mitään kauheaa tahi dramaattista, niin silti.
No niin, kuolitteko nauruun?
Ja samat sävelet, ei mitään muuta raportoitavaa. Tänään aion vielä siivota taloni, koska huomenna on hirveesti kaikkee puuhasteltavaa, josta kerron sitten myöhemmin.
Kivaa perjantai-iltaa!
Eilen aprikoin näitä ovien sulkemisjuttuja ja kuumia rautoja, nyt sitten paljastan pelkoni, joka on aktuelli (luojan kiitos) vain kerran vuodessa.
Aina ennen joulua pelkään ihan suunnattomasti ja lähes paniikin partaalla sitä, että meidän koko perhe ei jostain määrittelemättömästä syystä pysty viettämään joulua yhdessä. Tuossa se nyt tuli, ja tuo varmasti kuulostaa monesta, varsinkin antijouluihmisestä, maailman daijuimmalta pelolta, mutta minulle se on totisinta totta.
Olen tosissani yrittänyt pohtia syytä tähän pelkoon, enkä löydä mitään- en ainakaan mitään konkreettista. Koskaan näin ei ole tapahtunut, ei ole mitään traumaattista kokemusta johon tätä pelkoani peilaisin. Mutta ajatus siitä, että joku joulupöytään kuuluva ihminen siitä puuttuisi, kauheaa!
Mitähän tää kertoo minusta? Olen hullu? Hysteerinen? Perhekeskeinen? Jouluhurahtanut? .. No oli miten oli, kohta se on taas se aika kun haluaisin lukita koko perheeni ketjulla meidän patteriin, ettei vaan sattuis mitään! Ja lisättäköön vielä, että vaikka joku perheenjäsen puuttuisi jonkun sellaisenkin asian takia johon ei liity mitään kauheaa tahi dramaattista, niin silti.
No niin, kuolitteko nauruun?
Ja samat sävelet, ei mitään muuta raportoitavaa. Tänään aion vielä siivota taloni, koska huomenna on hirveesti kaikkee puuhasteltavaa, josta kerron sitten myöhemmin.
Kivaa perjantai-iltaa!
torstai 13. syyskuuta 2012
Terve!
Torstain iltaa. Hmh, onpas jotenkin hassun näköinen tuo tervehdys, vähän samaa sarjaa kun "Jumalan terve". No joo, olkootpa sit vaan.
En tiedä, kuinka rangaistavaa, omahyväistä tai jotain muuta negatiivisssävytteistä on välillä pysähtyä iloitsemaan asioista, joilla itseä ei ole paiskattu- kuten jollain tietyllä sairaudella.
Aloin ilakoimaan siitä kun että vaikka minulla on nyt äkkiseltään muistettuna on pari asiaa, joista huolehdin pakkomielteisesti niin kyse ei ole _oikeasta_ pakkomielteestä, sellaisesta joka on ihan diagnostisoitu, ja joka _oikeasti_ vaikuttaa kantajansa elämään monin tavoin.
Kuinka kamalaa sellainenkin olisi? Olen nähnyt ko. sairaudesta dokkareita telkkarista, mutta ne ovat tietenkin olleet niitä aivan ääripään pakko-oirehtijoiden tarinoita. Jossain kohden ne ovat menneet jo vähän sosiaalipornahtaviksi jopa.
Mulla on "kuumenevien oikomiseen tarkoitettavien pienlaitteiden päällejäämisen pelko", eli joka aamu kun/jos käytän silitysrautaa vaatteisiin ja suoristusrautaa hiuksiin (eikö oo hyvä että tarkensin nuo käyttötarkoitukset, eh he), niin joka aamu myös tarkastan pariinkin kertaan että ne ovat pois päältä käytön jälkeen ja joka aamu työmatkalla olen silti ihan varma, että ne jäivät päälle.
Silloin kun meillä kotona asui vielä enemmän populaatiota, niin varmasti joka ikinen aamu soitin jollekin että "kattokaa otinko silitysraudan töpselin irti". Huoh. Kertaakaan en ole kyllä parkkipaikkaa pidemmältä kääntynyt takaisin kotiin tarkastamaan kyseisen laitteiden statusta.
Mutta aatelkaa, jos ois oikeasti niin pakko-oireinen, että pitäisi lähteä vaikka toiselta puolelta kaupunkia tarkastamaan asia? Tai ettei pääsisi kotoa edes lähtemään näiden tarkastusten takia?
Toinen seikka, mikä pitää tehdä pari-kolme kertaa, on ulko-oven kiinniolemisen tarkastaminen. Jos olen yksin kotona, niin illalla ennen nukkumaankäyntiä tämä seikka täytyy tehdä ja tarkasti. Taas kerran- mitä jos tuon asian takia pitäisi herätä tunnin välein yöllä ja nousta tarkastamaan että se ovi nyt varppina on kiinni? Huh huh.
Niin että tälläisestä seikasta tänään iloitsin. Ja totesin että olen vain turvallisuushakuinen täti.
Muuten ei taaskaan ole tapahtunut oikeastaan mitään. Ja sehän on tietty hyvä asia että ehdin tehdä tälläisiä viiltäviä analyyseja.. huoh.
En tiedä, kuinka rangaistavaa, omahyväistä tai jotain muuta negatiivisssävytteistä on välillä pysähtyä iloitsemaan asioista, joilla itseä ei ole paiskattu- kuten jollain tietyllä sairaudella.
Aloin ilakoimaan siitä kun että vaikka minulla on nyt äkkiseltään muistettuna on pari asiaa, joista huolehdin pakkomielteisesti niin kyse ei ole _oikeasta_ pakkomielteestä, sellaisesta joka on ihan diagnostisoitu, ja joka _oikeasti_ vaikuttaa kantajansa elämään monin tavoin.
Kuinka kamalaa sellainenkin olisi? Olen nähnyt ko. sairaudesta dokkareita telkkarista, mutta ne ovat tietenkin olleet niitä aivan ääripään pakko-oirehtijoiden tarinoita. Jossain kohden ne ovat menneet jo vähän sosiaalipornahtaviksi jopa.
Mulla on "kuumenevien oikomiseen tarkoitettavien pienlaitteiden päällejäämisen pelko", eli joka aamu kun/jos käytän silitysrautaa vaatteisiin ja suoristusrautaa hiuksiin (eikö oo hyvä että tarkensin nuo käyttötarkoitukset, eh he), niin joka aamu myös tarkastan pariinkin kertaan että ne ovat pois päältä käytön jälkeen ja joka aamu työmatkalla olen silti ihan varma, että ne jäivät päälle.
Silloin kun meillä kotona asui vielä enemmän populaatiota, niin varmasti joka ikinen aamu soitin jollekin että "kattokaa otinko silitysraudan töpselin irti". Huoh. Kertaakaan en ole kyllä parkkipaikkaa pidemmältä kääntynyt takaisin kotiin tarkastamaan kyseisen laitteiden statusta.
Mutta aatelkaa, jos ois oikeasti niin pakko-oireinen, että pitäisi lähteä vaikka toiselta puolelta kaupunkia tarkastamaan asia? Tai ettei pääsisi kotoa edes lähtemään näiden tarkastusten takia?
Toinen seikka, mikä pitää tehdä pari-kolme kertaa, on ulko-oven kiinniolemisen tarkastaminen. Jos olen yksin kotona, niin illalla ennen nukkumaankäyntiä tämä seikka täytyy tehdä ja tarkasti. Taas kerran- mitä jos tuon asian takia pitäisi herätä tunnin välein yöllä ja nousta tarkastamaan että se ovi nyt varppina on kiinni? Huh huh.
Niin että tälläisestä seikasta tänään iloitsin. Ja totesin että olen vain turvallisuushakuinen täti.
Muuten ei taaskaan ole tapahtunut oikeastaan mitään. Ja sehän on tietty hyvä asia että ehdin tehdä tälläisiä viiltäviä analyyseja.. huoh.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Mummo uhoilee
Tyhmää tiistaita kaikille.
Ei tässä siis muuta tyhmää ole kuin tämä viikonpäivän nimi ja sen sijainti tässä seitsenpäiväisessä järjestelmässämme. Ehkä vähän ekstra-tyhmyyttä tähän päivään toi se, että sorvaamossa on taas kaiken maailman asiat jotenkin ihan solmussa ja sekaisin ja sekopäisissä tunnelmissa.
Mielestäni työasioita, ei hyviä eikä pahoja eikä sen välisiä pitäisi joutua miettimään illalla kotona, mutta yhä useimmin kyllä vaan nykyään joutuu. Joko mun toleranssi on madaltunut, tai työelämän muut koukerot on korkeentuneet tms. Oli miten oli mutta tyhmää.
Eilen illalla olin taas kerran ihan varma, että nyt se suurflunssa, mikä jyllää kaikkialla, on minussa. Joka paikkaa kolotti, jäyti, särki, jomotti ja vihloi. Enkä jaksanut tehdä mitään muuta kuin koomailla sohvalla ja katsoa esim. Muuttajat-ohjelmaa. Sanokaapa nyt taas mikähän järki tollasessakin tosi-tv:ssä on? Muutto nyt on kauhea proseduuri kaikille, miksi ihmisten muuttoa pitäisi katsella vielä telkkaristakin? Käykö se kuntoilusta, kun katsoo telkkarista tavaroita kantavia ihmisiä? Sitäpaitsi, näillä muuttajilla oli sponsoreiden mainoksilla vuorattuja muuttolaatikoita kaikki paikat täynnään. Kyllä jos Tauno ja Terttu Tavis perheineen muuttaa, he saavat itse niska limassa laatikkonsa hankkia, täyttää, kantaa, roudata, hommata auton, roudata ja purkaa jne. Ihan tyhmä ohjelma!
Tänään aion kyllä ihan varmana olla tehokas. Joopati joo. No olenkin jo kyllä vähän ollutkin. Löysin mm. kaksi palauttamatonta Makuunin elokuvaa. Joutuvatko teiniosastoni nyt vankilaan? Kun palautan ne vasta huomenna? Apua. Tyhmä tiistai!
Sit unohdin käydä ostamassa koiralle ruokaa. Aion antaa sille kissanruokaa. Tuleeks siitä nyt joku sekasikiö? Koirakissa? Ei kai ny kerta haittaa? Ärh, ärsyttävä tää tiistai.
Nyt on niin ärsyttävää, että lähden potkimaan seiniä. MOIDO.
ps. ehkä vähän liioittelen, pyrkii naurattamaan mun mummouho.
Ei tässä siis muuta tyhmää ole kuin tämä viikonpäivän nimi ja sen sijainti tässä seitsenpäiväisessä järjestelmässämme. Ehkä vähän ekstra-tyhmyyttä tähän päivään toi se, että sorvaamossa on taas kaiken maailman asiat jotenkin ihan solmussa ja sekaisin ja sekopäisissä tunnelmissa.
Mielestäni työasioita, ei hyviä eikä pahoja eikä sen välisiä pitäisi joutua miettimään illalla kotona, mutta yhä useimmin kyllä vaan nykyään joutuu. Joko mun toleranssi on madaltunut, tai työelämän muut koukerot on korkeentuneet tms. Oli miten oli mutta tyhmää.
Eilen illalla olin taas kerran ihan varma, että nyt se suurflunssa, mikä jyllää kaikkialla, on minussa. Joka paikkaa kolotti, jäyti, särki, jomotti ja vihloi. Enkä jaksanut tehdä mitään muuta kuin koomailla sohvalla ja katsoa esim. Muuttajat-ohjelmaa. Sanokaapa nyt taas mikähän järki tollasessakin tosi-tv:ssä on? Muutto nyt on kauhea proseduuri kaikille, miksi ihmisten muuttoa pitäisi katsella vielä telkkaristakin? Käykö se kuntoilusta, kun katsoo telkkarista tavaroita kantavia ihmisiä? Sitäpaitsi, näillä muuttajilla oli sponsoreiden mainoksilla vuorattuja muuttolaatikoita kaikki paikat täynnään. Kyllä jos Tauno ja Terttu Tavis perheineen muuttaa, he saavat itse niska limassa laatikkonsa hankkia, täyttää, kantaa, roudata, hommata auton, roudata ja purkaa jne. Ihan tyhmä ohjelma!
Tänään aion kyllä ihan varmana olla tehokas. Joopati joo. No olenkin jo kyllä vähän ollutkin. Löysin mm. kaksi palauttamatonta Makuunin elokuvaa. Joutuvatko teiniosastoni nyt vankilaan? Kun palautan ne vasta huomenna? Apua. Tyhmä tiistai!
Sit unohdin käydä ostamassa koiralle ruokaa. Aion antaa sille kissanruokaa. Tuleeks siitä nyt joku sekasikiö? Koirakissa? Ei kai ny kerta haittaa? Ärh, ärsyttävä tää tiistai.
Nyt on niin ärsyttävää, että lähden potkimaan seiniä. MOIDO.
ps. ehkä vähän liioittelen, pyrkii naurattamaan mun mummouho.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Mukavuuden äärellä
Mahdollisimman mutkatonta maanantaita kaikille vaan.
Itselläni on takana sellainen mukavuusviikonloppu, etten osaa mielikuvitella edes että mitä pitäisi tapahtua että tämä mahtava fiilinki katoaisi.
Aamulla kotona katselin vallitsevaa sekasortoakin, joka sinne oli muodostunut itseni poissaollessa neljän koiran (joista yksi pentu), viiden kissan ja puolenkymmenen entisen teinin toimesta ihan vaan että heh heh. Ei mitään aamuangstia edes tästä. Monesti, varsinkin maanantaisin, vitutusmittarini kimpoaa nollasta sataan varsinkin jos heti ensimmäisenä kompuroin lehmän utareputkeen, mutta tänään tuokin laite vain huvitti.
Niin, meillä on koiranleluna lehmän utareputki tai lypsyapu, mikä lie oikea termi.
Olin mökillä ihanien naiskavereitteni kanssa. Tietenkin joku mörökölli minussa märehti etukäteen että voi voi kun pitää matkustaa yhteensä kymmenen tuntia erilaisilla kulkuneuvoilla, mutta hah, vaikka viikonloppu onkin hirvittävän lyhyt aina, niin viisi tuntia sinne ja viisi takas, no probleemo, jokainen junanpenkillä hinkattu minuutti oli tämän reissun arvoinen.
Kun saa viettää edes pari päivää mukavien ihmisten seurassa, pois kotoa viehättävällä mökillä, niin ai että se on kuulkaa ihanaa.
Syötiin hyvin, juotiin vielä hyvemmin. puhuttiin kamalasti ja parannettiin maailma ja la-iltana emännöintivuorossa ollut rouva M. yllätti meidät rapukekkereillä. Ravut tulivat ihan puskista, vaikka oikeesti ne olivat tulleet Rouva M:n anopin rapumerrasta samaisena aamuna.
Rapupolot. En tiedä, teinkö opastuksesta huolimatta jotain väärin, mutta se määrä syömistä, mitä siitä elukasta irtos oli niin naurettavan vähäinen ettei mitään järkee. Siis joo, toki tiedän, ettei kukaan rapuja nälkäänsä syö ja rapujen syönnissä on tärkeintä kaikki muu oheisrekvisiitta, kuten snapsit ja koristelut ja juomalaulut jne. Mut silti, närkästyin rapukunnan puolesta kyllä vähän. Voishan sellaisen rapujuhlien kaltaisen juominkikoristeluhäppeningin kehitellä vaikka kukkakaaligratiinista. Ai ei vai? Nooo sardiineista?
No ihan miten vaan, mutta sanotaanko nyt näin että en enää ihmettele, mikseivät rapujuhlat kuulu jokapäiväiseen ohjelmistooni.
Ja kivaahan tämä oli, en minä sillä. Erilaista ja minulle erikoista, kun olen tälläinen maksalaatikko-koulukunnan kasvatti. No hehe.
Nyt on minulla puolet tämän kuun bileistä/juhlimisista suoritettu. Huh, saas nähdä miten wanha jaksaa. Oiskohan missään sellaisia biletysvalmentajia, jotka pirteinä toistaisivat valmennettavilleen vaan että jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja vielä kerta ja jaksaa ja jaksaa, kerran vielä ja jaksaa-jaksaa-jaksaa-jaksaa. Hyvä ja nyt pieni tauko... Tsih.
Eilen erosin osasta mökkiseuruetta Turun rautatieasemalla. Tietenkin olin vähän ryytynyt matkalainen, ja ajattelin junassa ottaa tirsat tai lukea pokkaria. Tavoista poiketen matkasin ainoana helsinkiläisenä, kun toinen meistä jäi kestoräkätaudin uuvuttamana kotiin huilimaan.
Yritykseksi jäi sekä tirsat että lukeminen. Samassa vaunussa matkasi sellaiset pienet sisarukset, joilla toisella oli todella paha ovenavauspainikekriisi. Ja se kesti KOKO matkan Turusta Helsinkiin. Lapsi halusi painaa vaunun ovea auki kokoajan ja kaikki ne välit kun ovi ei auennut kolisevaan junanvälikköön, se penska huusi ja KOVAA. Matka jaksottui siis huuto-oven avaus- junanvälikkökolina- huuto- oven avaus- junanvälikkö-sykleihin ja että oli kivaa:) Mutta olin niin ryytynyt, etten lähtenyt täydessä junassa etsimään hiljaisempaa paikkaa. Ja olin niin mukavuuden kyllästämässä tilassa, ettei tuo nyt muutenkaan paljoa hetkauttanut. Ihmetyttää vaan lasten sinnikkyys. Ois aika hienoa löytää itselleenkin joku sellainen intohimon kohde, joka vuoksi jaksaisi huutaa ja mesota tuntikausia.
Nyt koitan keskittyä rakkaisiin klemmareihini. Hyvää viikonalkua kaikille.
Itselläni on takana sellainen mukavuusviikonloppu, etten osaa mielikuvitella edes että mitä pitäisi tapahtua että tämä mahtava fiilinki katoaisi.
Aamulla kotona katselin vallitsevaa sekasortoakin, joka sinne oli muodostunut itseni poissaollessa neljän koiran (joista yksi pentu), viiden kissan ja puolenkymmenen entisen teinin toimesta ihan vaan että heh heh. Ei mitään aamuangstia edes tästä. Monesti, varsinkin maanantaisin, vitutusmittarini kimpoaa nollasta sataan varsinkin jos heti ensimmäisenä kompuroin lehmän utareputkeen, mutta tänään tuokin laite vain huvitti.
Niin, meillä on koiranleluna lehmän utareputki tai lypsyapu, mikä lie oikea termi.
Olin mökillä ihanien naiskavereitteni kanssa. Tietenkin joku mörökölli minussa märehti etukäteen että voi voi kun pitää matkustaa yhteensä kymmenen tuntia erilaisilla kulkuneuvoilla, mutta hah, vaikka viikonloppu onkin hirvittävän lyhyt aina, niin viisi tuntia sinne ja viisi takas, no probleemo, jokainen junanpenkillä hinkattu minuutti oli tämän reissun arvoinen.
Kun saa viettää edes pari päivää mukavien ihmisten seurassa, pois kotoa viehättävällä mökillä, niin ai että se on kuulkaa ihanaa.
Syötiin hyvin, juotiin vielä hyvemmin. puhuttiin kamalasti ja parannettiin maailma ja la-iltana emännöintivuorossa ollut rouva M. yllätti meidät rapukekkereillä. Ravut tulivat ihan puskista, vaikka oikeesti ne olivat tulleet Rouva M:n anopin rapumerrasta samaisena aamuna.
Rapupolot. En tiedä, teinkö opastuksesta huolimatta jotain väärin, mutta se määrä syömistä, mitä siitä elukasta irtos oli niin naurettavan vähäinen ettei mitään järkee. Siis joo, toki tiedän, ettei kukaan rapuja nälkäänsä syö ja rapujen syönnissä on tärkeintä kaikki muu oheisrekvisiitta, kuten snapsit ja koristelut ja juomalaulut jne. Mut silti, närkästyin rapukunnan puolesta kyllä vähän. Voishan sellaisen rapujuhlien kaltaisen juominkikoristeluhäppeningin kehitellä vaikka kukkakaaligratiinista. Ai ei vai? Nooo sardiineista?
No ihan miten vaan, mutta sanotaanko nyt näin että en enää ihmettele, mikseivät rapujuhlat kuulu jokapäiväiseen ohjelmistooni.
Ja kivaahan tämä oli, en minä sillä. Erilaista ja minulle erikoista, kun olen tälläinen maksalaatikko-koulukunnan kasvatti. No hehe.
Nyt on minulla puolet tämän kuun bileistä/juhlimisista suoritettu. Huh, saas nähdä miten wanha jaksaa. Oiskohan missään sellaisia biletysvalmentajia, jotka pirteinä toistaisivat valmennettavilleen vaan että jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja vielä kerta ja jaksaa ja jaksaa, kerran vielä ja jaksaa-jaksaa-jaksaa-jaksaa. Hyvä ja nyt pieni tauko... Tsih.
Eilen erosin osasta mökkiseuruetta Turun rautatieasemalla. Tietenkin olin vähän ryytynyt matkalainen, ja ajattelin junassa ottaa tirsat tai lukea pokkaria. Tavoista poiketen matkasin ainoana helsinkiläisenä, kun toinen meistä jäi kestoräkätaudin uuvuttamana kotiin huilimaan.
Yritykseksi jäi sekä tirsat että lukeminen. Samassa vaunussa matkasi sellaiset pienet sisarukset, joilla toisella oli todella paha ovenavauspainikekriisi. Ja se kesti KOKO matkan Turusta Helsinkiin. Lapsi halusi painaa vaunun ovea auki kokoajan ja kaikki ne välit kun ovi ei auennut kolisevaan junanvälikköön, se penska huusi ja KOVAA. Matka jaksottui siis huuto-oven avaus- junanvälikkökolina- huuto- oven avaus- junanvälikkö-sykleihin ja että oli kivaa:) Mutta olin niin ryytynyt, etten lähtenyt täydessä junassa etsimään hiljaisempaa paikkaa. Ja olin niin mukavuuden kyllästämässä tilassa, ettei tuo nyt muutenkaan paljoa hetkauttanut. Ihmetyttää vaan lasten sinnikkyys. Ois aika hienoa löytää itselleenkin joku sellainen intohimon kohde, joka vuoksi jaksaisi huutaa ja mesota tuntikausia.
Nyt koitan keskittyä rakkaisiin klemmareihini. Hyvää viikonalkua kaikille.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Wanha lemmikki
Tervehdykseni klemmaroinnin ytimestä.
Ihanaa kun on taas perjantai. Oikeastaan ehkä hyvä, ettei joka päivä ole perjantai, koska eihän tätä muuten osaisi arvostaa. Vähän sama kuin jos joulu olisi joka päivä. Hmh.
Eilen mulla oli paras ilta aikoihin. Eräs mieltäni painanut asia ratkesi parhaalla mahdollisella tavalla ja siinä samassa ratkeamisen lomassa sain vielä puhelun tyttäreltäni että hän tulee ex-tempore viikonlopun viettoon kotiin niin avot. Tosin, en itse ole kotona, paitsi tänään, mut ei se mitään :) Eläimet on ainakin parhaissa mahdollisissa käsissä kun eläintaiturimme tulee niitä kaitsemaan.
Nukkumaankäydessäni olin hieman herkistyneellä tuulella, juurikin ton ratkenneen asian takia, niin aloin siinä sitten lässyttelemään koiralle. Jokainen lemmikinomistaja tietenkin tajuaa sen, että lemmikit kulkevat rinnallamme vain siivun elämästämme, mutta kun tämän pappakoiran siivu on jo 15 vuoden mittainen, niin onhan se tiedossa ettei hänellä enää kauhean montaa elinvuotta ole jäljellä.
Ja tästä mulla sit tuli kauhea suru, vaikka muuten en asiaa mitenkään aktiivisesti ajattele. Koira on hyvässä kunnossa ikäisekseen. Se keksii jäyniä ja tyhjentelee roskiksia hyvien herkkumuonien toivossa. Se juoksee kuin villi orhi välillä sille päälle sattuessaan.Toisaalta välillä se on vanha hauras papparainen, joka ei näe enää kunnolla, saati kuule. Ei se enää hauku kun tulen kotiin.. paitsi pienellä viiveellä. Tosin ehkä sitä ei vaan kiinnosta, koska aina kun sen bestis, E-setä tulee kotiin, se kyllä haukahtelee vallan innoissaan.
Mutta vaikka lemmikistä luopuminen on tuskaisaa, niin jos koira menee huonoksi ja sen elämänlaatu heikkenee, niin sitten se päästetään kyllä pois, väkisin ei siitä pidetä kiinni itsekkäistä syistä. Niin!
Hmh, mulla ei nykyisin ole enää mitään asiaa tänne! Ennen aina oli kauheen tärkeitä asioita sivutolkulla. (eh he) Kriisipalaverin paikka itsen kans. No meenpä sitten rakkaitten klemmarieni luokse tästä.
Huomenaamulla lähden reissuun, nyt toivotan ihanaa viikonloppua kaikille.
Tuossa Iidan ottamassa kuvassa, jota en saa pienemmäksi, on tämä pappanappisilmä, tiibettiläinen zen-sohvatyyny.
Ihanaa kun on taas perjantai. Oikeastaan ehkä hyvä, ettei joka päivä ole perjantai, koska eihän tätä muuten osaisi arvostaa. Vähän sama kuin jos joulu olisi joka päivä. Hmh.
Eilen mulla oli paras ilta aikoihin. Eräs mieltäni painanut asia ratkesi parhaalla mahdollisella tavalla ja siinä samassa ratkeamisen lomassa sain vielä puhelun tyttäreltäni että hän tulee ex-tempore viikonlopun viettoon kotiin niin avot. Tosin, en itse ole kotona, paitsi tänään, mut ei se mitään :) Eläimet on ainakin parhaissa mahdollisissa käsissä kun eläintaiturimme tulee niitä kaitsemaan.
Nukkumaankäydessäni olin hieman herkistyneellä tuulella, juurikin ton ratkenneen asian takia, niin aloin siinä sitten lässyttelemään koiralle. Jokainen lemmikinomistaja tietenkin tajuaa sen, että lemmikit kulkevat rinnallamme vain siivun elämästämme, mutta kun tämän pappakoiran siivu on jo 15 vuoden mittainen, niin onhan se tiedossa ettei hänellä enää kauhean montaa elinvuotta ole jäljellä.
Ja tästä mulla sit tuli kauhea suru, vaikka muuten en asiaa mitenkään aktiivisesti ajattele. Koira on hyvässä kunnossa ikäisekseen. Se keksii jäyniä ja tyhjentelee roskiksia hyvien herkkumuonien toivossa. Se juoksee kuin villi orhi välillä sille päälle sattuessaan.Toisaalta välillä se on vanha hauras papparainen, joka ei näe enää kunnolla, saati kuule. Ei se enää hauku kun tulen kotiin.. paitsi pienellä viiveellä. Tosin ehkä sitä ei vaan kiinnosta, koska aina kun sen bestis, E-setä tulee kotiin, se kyllä haukahtelee vallan innoissaan.
Mutta vaikka lemmikistä luopuminen on tuskaisaa, niin jos koira menee huonoksi ja sen elämänlaatu heikkenee, niin sitten se päästetään kyllä pois, väkisin ei siitä pidetä kiinni itsekkäistä syistä. Niin!
Hmh, mulla ei nykyisin ole enää mitään asiaa tänne! Ennen aina oli kauheen tärkeitä asioita sivutolkulla. (eh he) Kriisipalaverin paikka itsen kans. No meenpä sitten rakkaitten klemmarieni luokse tästä.
Huomenaamulla lähden reissuun, nyt toivotan ihanaa viikonloppua kaikille.
Tuossa Iidan ottamassa kuvassa, jota en saa pienemmäksi, on tämä pappanappisilmä, tiibettiläinen zen-sohvatyyny.
torstai 6. syyskuuta 2012
Toiveikas torstai
Mahtava torstaipäivän toivotus täältä klemmareiden ihmeellisestä maailmasta.
***
Aika monesti olen kuullut naisista, jotka uhkailevat puolisoaan ulkoruokinnalla, sohvamajoituksella tai jollain muulla karmivalla rangaistuksella. Tämä uhkailu suoritetaan varmaankin usein silloin kun se armas puolisko on vaikkapa humalatilassa. Tai kuorsaustilassa. Tai perheriitatilassa.
Itselläni ei eilen ollut mitään syytä uhkailla mistään syistä E-setää.
Aamulla en ollut lainkaan kartalla sen suhteen, että millä kokoonpanolla petini oli lastattu, kiinnitin ehkä enemmän huomiota kännykkääni, joka lukuisien torkkunappulapaineluiden päätteeksi ilmoitti minulle että "kamera on valmiustilassa". No kiitos vaan, just itten kuvaaminen mulla olikin heti aamulla klo 6 mielessä, olenhan aina silloin myös erittäin hehkeä.
Rappusissa kuulin, kuinka eteisen naulakon alta kuului aivan armoton kuorsaus. Voitte varmaan uskoa, kuinka aamutukkoiset aivoni kävivät kierroksilla, kun ihmettelin, että minkä ihmeen takia E-setä nukkuu naulakon alla?
Heheeehe, se oli meidän vanha koira. Siellä se omassa pedissään kuorsasi kuin raavas mies täysillä. Kuorsaava sohvatyyny, mahtava keräilyharvinaisuus? Tiibettiläisen zen-olennon auditiivisia sielunmaisemia?
***
Kävin tuossa äsken VR:n sivulla tutkaamassa aikatauluja. VR on monille kiroilun aihe, ja syystäkin varmaan. Itse käytän niin harvoin junaa, että mulla ei ole oikein mitään suhdetta ko. laitokseen.
Väkisinkin kyllä alkoi naurattamaan VR:n aikataulusivulla kun syötin määräpaikaksi Salon kaupungin, joka lie ihan tunnustettu kaupunki. Onhan siellä ollut Nokian tehdaskin ja kaikkee.
VR:n mielestä kohde oli väärä. Sitten syötin määräpaikaksi Turku. Sekin oli VR:n mielestä väärä. Yrittääkö VR nyt jotenkin vihjata mulle, että länsirannikon suuntaan älä Elma mene, mene vaikka itä-Suomeen. Koska kun huvikseni pistin määränpääksi Joensuun, niin se ei ollut väärä.
Kolmen-neljän yrittämän jälkeen VR tajusi kuitenkin että Salo ja Turku ovat ihan oikeita määränpäitä ja sain asian hoidettua. Ihanaa.
Tutkailin mökkireissua varten aikatauluja. Toki tonne huristelis omallakin autolla, mutta sunnuntaina voi ajokunto olla vähän kintaalla enkä uskalla ottaa sitä kammottavaa riskiä, että emme pääse ajoissa kustannuspaikoillemme maanantaina. Se olisi kertakaikkiaan kauheaa ;)
***
Kuinkahan paljon muuten ylenmääräinen ja jatkuva taustamelu, tässä tapauksessa katupora ja joku -jyskytin, aiheuttavat psyykkisiä, fyysisiä ja somaattisia oireita plus itkukohtauksia, raivokohtauksia ja naurukohtauksia? Täällä hienolla Kaivarin alueella on vissiin joku nousukas alkanut lillumaan omissa egolimoissaan liikaa ja jotain helvetin jyskettä ja remonttia tossa on nyt pidetty viikkotolkulla. Rätätätä rätätätä rätätätätätä aamusta alkaen koko päivän. Joka päivä. Melkein kokoajan. Juuri nyt nää työmiehet lienevät lounastamassa ja hiljaisuus melkein soi korvissa. Jos aiheesta löytyy jotain varmaan tutkimustietoa, niin mä lähden himaan! Eikun tiedonetsintään. Olen ehkä vaarassa.
***
Aika monesti olen kuullut naisista, jotka uhkailevat puolisoaan ulkoruokinnalla, sohvamajoituksella tai jollain muulla karmivalla rangaistuksella. Tämä uhkailu suoritetaan varmaankin usein silloin kun se armas puolisko on vaikkapa humalatilassa. Tai kuorsaustilassa. Tai perheriitatilassa.
Itselläni ei eilen ollut mitään syytä uhkailla mistään syistä E-setää.
Aamulla en ollut lainkaan kartalla sen suhteen, että millä kokoonpanolla petini oli lastattu, kiinnitin ehkä enemmän huomiota kännykkääni, joka lukuisien torkkunappulapaineluiden päätteeksi ilmoitti minulle että "kamera on valmiustilassa". No kiitos vaan, just itten kuvaaminen mulla olikin heti aamulla klo 6 mielessä, olenhan aina silloin myös erittäin hehkeä.
Rappusissa kuulin, kuinka eteisen naulakon alta kuului aivan armoton kuorsaus. Voitte varmaan uskoa, kuinka aamutukkoiset aivoni kävivät kierroksilla, kun ihmettelin, että minkä ihmeen takia E-setä nukkuu naulakon alla?
Heheeehe, se oli meidän vanha koira. Siellä se omassa pedissään kuorsasi kuin raavas mies täysillä. Kuorsaava sohvatyyny, mahtava keräilyharvinaisuus? Tiibettiläisen zen-olennon auditiivisia sielunmaisemia?
***
Kävin tuossa äsken VR:n sivulla tutkaamassa aikatauluja. VR on monille kiroilun aihe, ja syystäkin varmaan. Itse käytän niin harvoin junaa, että mulla ei ole oikein mitään suhdetta ko. laitokseen.
Väkisinkin kyllä alkoi naurattamaan VR:n aikataulusivulla kun syötin määräpaikaksi Salon kaupungin, joka lie ihan tunnustettu kaupunki. Onhan siellä ollut Nokian tehdaskin ja kaikkee.
VR:n mielestä kohde oli väärä. Sitten syötin määräpaikaksi Turku. Sekin oli VR:n mielestä väärä. Yrittääkö VR nyt jotenkin vihjata mulle, että länsirannikon suuntaan älä Elma mene, mene vaikka itä-Suomeen. Koska kun huvikseni pistin määränpääksi Joensuun, niin se ei ollut väärä.
Kolmen-neljän yrittämän jälkeen VR tajusi kuitenkin että Salo ja Turku ovat ihan oikeita määränpäitä ja sain asian hoidettua. Ihanaa.
Tutkailin mökkireissua varten aikatauluja. Toki tonne huristelis omallakin autolla, mutta sunnuntaina voi ajokunto olla vähän kintaalla enkä uskalla ottaa sitä kammottavaa riskiä, että emme pääse ajoissa kustannuspaikoillemme maanantaina. Se olisi kertakaikkiaan kauheaa ;)
***
Kuinkahan paljon muuten ylenmääräinen ja jatkuva taustamelu, tässä tapauksessa katupora ja joku -jyskytin, aiheuttavat psyykkisiä, fyysisiä ja somaattisia oireita plus itkukohtauksia, raivokohtauksia ja naurukohtauksia? Täällä hienolla Kaivarin alueella on vissiin joku nousukas alkanut lillumaan omissa egolimoissaan liikaa ja jotain helvetin jyskettä ja remonttia tossa on nyt pidetty viikkotolkulla. Rätätätä rätätätä rätätätätätä aamusta alkaen koko päivän. Joka päivä. Melkein kokoajan. Juuri nyt nää työmiehet lienevät lounastamassa ja hiljaisuus melkein soi korvissa. Jos aiheesta löytyy jotain varmaan tutkimustietoa, niin mä lähden himaan! Eikun tiedonetsintään. Olen ehkä vaarassa.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Virsiä ja kahvia
Onpas mulla ollut helkkarin rasittava päivä, mutta luulen että nyt tämä lähtee nousuun kun olen vihdoin kotona pieruverkkarit jalassa.
Töissä oli ärsyttävää. Mitään ihmeempiä ei tapahtunut, mutta ne vähät mitä tapahtui, oli kaikki ärsyttäviä juttuja. No ei ihan kaikki, mut joo.
Vaikka olen ihan hillitön kesäfani ja myöskin helteensietokykyni on hyvä, niin nyt voin sanoo että jumalaut että ärsytti kuumuuskin sisällä ihan hittonaan. Ilmankosteus on niin suuri että tuntui kuin oisi kietoutunut märkään haisevaan pyyhkeeseen. Ihanko tässä nyt vanhoilla päivillä pitää alkaa syksyä oottamaan? Näitä syksyn tunnettuja elementtejä, kuten villasukkia, sohvannurkkia ja käpertymisiä? En ehdi enkä halua!
Iltapäivällä kahvihammasta kolotti vielä niin, että hyvä ettei koko purukalusto lentänyt silkasta kolotuksesta ulos ontelostaan. On meillä töissä kahvia tarjolla, mutta se on jotain niin hirvittävää kuraa, että olen mielummin ilman. En ole reiluusvastainen, mutta tää meidän duunin kahvi on jotain vitun reilusti tuotettua ja aivan saatanallisen pahaa telaketjuöljyä.
Ajelin sitten kotiin _hyvä_ kahvi mielessäni. Olisin varmaan ajanut tästä syystä jopa ylinopeutta, ellei ihan hirvittävä ruuhka Itäväylällä olisi estänyt tätä. Arvatkaapa kuin paljon kiristelin niitä kolottavia hampaitani siinä ruuhkassa kökkiessäni? No paljon.
Kun vihdoin pääsin kotiin, vapisin melkein kuin vanha nisti ja huhuilin: Kahvii, mama is home. Onneksi- siis todella onneksi- en ollut ehtinyt vielä riisua hikistä itseäni puolinakuksi tai muuta vastaavaa, koska kahvi oli loppu! OO ÄM GEE. Lähdin vitutukseltani saman tien LähiLidliin, ja siellä onneksi oli kahvipapuja, sellaisia mä tartten hienoon kahvikoneeseeni. Tosin pavut ovat jotain täysin outoja.
Kun pääsin taas kerran kotiin ja riensin vaihtamaan vaatteita alakertaan, mukanani seurasi 16 kappaletta karvaisia pikkutassuja, jotka päättivät kaikki just sillä siunaaman hetkellä imitoida nälkäkuolleita, ja siinä olikin tekeminen, että pysyin tolpillani tässä karvavyöryssä.
Mutta nyt on kaikki taas oikein hyvin, vaikka toi Lidlin kahvipapukahvi onkin aika pahaa... Lidlin Silitysapu on ehdottomasti parempi hankinta siis;)
Olen ensi viikonloppuna lähdössä mökille ryskäämään neljän naisen kanssa. Siellä olkoot kuuma, kylmä, hiki, vapina tai ihan mitä vaan. Vaikka pahaa kahvia. Aion pitää hauskaa säässä kuin säässä. Ja nollaan kaikki tämän viikon rasittavuudet.
Vanhat lukijani (ei iältään vaan ajaltaan) saattanevat muistaa entiset skumppafestivaalit, joita vietin viiden naisen ja kahden miesorjan muodostamassa porukassa joka vuoden syyskuussa. Hmh, siis syyskuisin joka vuosi. Vuosittain syyskuussa. No tuli varmaan selväksi, valitkaa äidinkielellisesti paras vaihtoehto itse;) Tämä perinne katkesi kun yksi skumppaaja sai aivoinfarktin. Ei tosin skumpanjuonnin takia. Hän jäi kyllä henkiin, mutta skumppafestivaaleille hän ei koskaan enää kykene osallistumaan. No, tuskin tää festarittomuus mikään elämänlaadun mittari on, mutta onhan se ny kauheaa kun ei hän pysty paljon mihinkään muuhunkaan.
Tämän ens viikonlopun reissun teen neljän ihan muun naisen kanssa. Tämä on kolmas kerta tänä vuonna kun kokoonnumme kaikenlaisen hauskanpidon merkeissä. Ihanaa! Viikonloppu on vaan harmillisen lyhyt aika tähän, mutta ei se mitään kun sen tietää.
Loppuun haluaisin kertoa yhen jutun, joka mua vaan jaksaa naurattaa aika ajoin.
Yksi lasteni kaveripoika luuli ihan tosissaan, että nk. Titanic-virsi on se My heart will go on. Muahah.
Töissä oli ärsyttävää. Mitään ihmeempiä ei tapahtunut, mutta ne vähät mitä tapahtui, oli kaikki ärsyttäviä juttuja. No ei ihan kaikki, mut joo.
Vaikka olen ihan hillitön kesäfani ja myöskin helteensietokykyni on hyvä, niin nyt voin sanoo että jumalaut että ärsytti kuumuuskin sisällä ihan hittonaan. Ilmankosteus on niin suuri että tuntui kuin oisi kietoutunut märkään haisevaan pyyhkeeseen. Ihanko tässä nyt vanhoilla päivillä pitää alkaa syksyä oottamaan? Näitä syksyn tunnettuja elementtejä, kuten villasukkia, sohvannurkkia ja käpertymisiä? En ehdi enkä halua!
Iltapäivällä kahvihammasta kolotti vielä niin, että hyvä ettei koko purukalusto lentänyt silkasta kolotuksesta ulos ontelostaan. On meillä töissä kahvia tarjolla, mutta se on jotain niin hirvittävää kuraa, että olen mielummin ilman. En ole reiluusvastainen, mutta tää meidän duunin kahvi on jotain vitun reilusti tuotettua ja aivan saatanallisen pahaa telaketjuöljyä.
Ajelin sitten kotiin _hyvä_ kahvi mielessäni. Olisin varmaan ajanut tästä syystä jopa ylinopeutta, ellei ihan hirvittävä ruuhka Itäväylällä olisi estänyt tätä. Arvatkaapa kuin paljon kiristelin niitä kolottavia hampaitani siinä ruuhkassa kökkiessäni? No paljon.
Kun vihdoin pääsin kotiin, vapisin melkein kuin vanha nisti ja huhuilin: Kahvii, mama is home. Onneksi- siis todella onneksi- en ollut ehtinyt vielä riisua hikistä itseäni puolinakuksi tai muuta vastaavaa, koska kahvi oli loppu! OO ÄM GEE. Lähdin vitutukseltani saman tien LähiLidliin, ja siellä onneksi oli kahvipapuja, sellaisia mä tartten hienoon kahvikoneeseeni. Tosin pavut ovat jotain täysin outoja.
Kun pääsin taas kerran kotiin ja riensin vaihtamaan vaatteita alakertaan, mukanani seurasi 16 kappaletta karvaisia pikkutassuja, jotka päättivät kaikki just sillä siunaaman hetkellä imitoida nälkäkuolleita, ja siinä olikin tekeminen, että pysyin tolpillani tässä karvavyöryssä.
Mutta nyt on kaikki taas oikein hyvin, vaikka toi Lidlin kahvipapukahvi onkin aika pahaa... Lidlin Silitysapu on ehdottomasti parempi hankinta siis;)
Olen ensi viikonloppuna lähdössä mökille ryskäämään neljän naisen kanssa. Siellä olkoot kuuma, kylmä, hiki, vapina tai ihan mitä vaan. Vaikka pahaa kahvia. Aion pitää hauskaa säässä kuin säässä. Ja nollaan kaikki tämän viikon rasittavuudet.
Vanhat lukijani (ei iältään vaan ajaltaan) saattanevat muistaa entiset skumppafestivaalit, joita vietin viiden naisen ja kahden miesorjan muodostamassa porukassa joka vuoden syyskuussa. Hmh, siis syyskuisin joka vuosi. Vuosittain syyskuussa. No tuli varmaan selväksi, valitkaa äidinkielellisesti paras vaihtoehto itse;) Tämä perinne katkesi kun yksi skumppaaja sai aivoinfarktin. Ei tosin skumpanjuonnin takia. Hän jäi kyllä henkiin, mutta skumppafestivaaleille hän ei koskaan enää kykene osallistumaan. No, tuskin tää festarittomuus mikään elämänlaadun mittari on, mutta onhan se ny kauheaa kun ei hän pysty paljon mihinkään muuhunkaan.
Tämän ens viikonlopun reissun teen neljän ihan muun naisen kanssa. Tämä on kolmas kerta tänä vuonna kun kokoonnumme kaikenlaisen hauskanpidon merkeissä. Ihanaa! Viikonloppu on vaan harmillisen lyhyt aika tähän, mutta ei se mitään kun sen tietää.
Loppuun haluaisin kertoa yhen jutun, joka mua vaan jaksaa naurattaa aika ajoin.
Yksi lasteni kaveripoika luuli ihan tosissaan, että nk. Titanic-virsi on se My heart will go on. Muahah.
tiistai 4. syyskuuta 2012
Tiistai jo kohta mennytkin on
Tiistain alkuiltaa.
Käsittämätöntä, että taas on tiistai. Just oli viime tiistai ja nyt jo tämä tiistai ja kohta jo myös ensi tiistai ja joulu.
Istun mahdollisimman pitkään käsieni päällä, etten ala hössöttämään ja kirjoittamaan joulusta. Tänään se on helppoa kun kärpäset lentelee ja ampiaiset sinkoilee, mutta oottakaapa kun päivät synkistyy ja kylmenee, niin minätäti tunnen nenässäni jo jouluisan tuoksahduksen. Kyllä näin on. Anteeksi siitä, tiedän että jouluhulluuteni ärsyttää monia.
Mutta sitä ennen voisin olla vaikka ihan yleis-elma-sekopää-klemmaroitsija.
Melkein yhtä hassulta kuin joulusta puhuminen kesäkeleillä kuulostaa se, että hirvittävän moni on kaatunut petiin hillittömän syysflunssan takia. Ymmärtäisin, jos vesiräntää vihmoisi ovista ja ikkunoista ja lämpötilat ois radikaalisti kylmemmät. Mistä flunssat tietää kalenterin, eli että haa, nyt on syyskuu, iskempä?
Mun sisäinen syysflunssakalenterini on näköjään offline-tilassa, koska en koskaan enää nykyisin sairasta. En ole tästä yhtään tietenkään pahoillani, paitsi ehkä ihan vähän silloin, kun töissä tulee ryysistilanteita, jotka "kyllä Elma hoitaa". Että voikun sillä Elmalla oiskin hyvä syy jäädä vaan himaan ja jättää asiat jonkun toisen Elman hoidettavaksi. Mä olen nimittäin kyllä niin korvaamaton. Not. Älkää luulko että luulen asiain näin olevan.
Facebookissa näyttää olevan joka toisella linkkinä uutinen, jossa se tytärtään kuoliaaksi kiduttanut kauhufaija on hakattu vankilassa.
Vankiloissahan on kai aina ollut joku kirjoittamaton sääntö, että lapsiin millään tavoin sekaantuneet ovat sitä alimmaisista alinta kastia ja niinhän ne ovatkin. Monet varmaan muistavat kamalan Jammu-sedän? Sitähän jouduttiin suojelemaan, ettei ois päässyt päiviltään vankilassa. Mun mielestä toi on jotenkin nurinkurisen omituinen kuvio että huh huh. Siis toi suojeleminen.
Mulla ei ole tuosta asiasta mitään muuta sanottavaa. En pysty kykenemään sanomaan mitään.
Eikä mulla oo mistään muustakaan nyt mitään sanottavaa. Vaikka kuinka miettisin.
Loppukevennykseksi kuva, kun leikittiin hienoja. Eli skumppalasit ja parfyymit sävysävyyn, tietty ;)
Käsittämätöntä, että taas on tiistai. Just oli viime tiistai ja nyt jo tämä tiistai ja kohta jo myös ensi tiistai ja joulu.
Istun mahdollisimman pitkään käsieni päällä, etten ala hössöttämään ja kirjoittamaan joulusta. Tänään se on helppoa kun kärpäset lentelee ja ampiaiset sinkoilee, mutta oottakaapa kun päivät synkistyy ja kylmenee, niin minätäti tunnen nenässäni jo jouluisan tuoksahduksen. Kyllä näin on. Anteeksi siitä, tiedän että jouluhulluuteni ärsyttää monia.
Mutta sitä ennen voisin olla vaikka ihan yleis-elma-sekopää-klemmaroitsija.
Melkein yhtä hassulta kuin joulusta puhuminen kesäkeleillä kuulostaa se, että hirvittävän moni on kaatunut petiin hillittömän syysflunssan takia. Ymmärtäisin, jos vesiräntää vihmoisi ovista ja ikkunoista ja lämpötilat ois radikaalisti kylmemmät. Mistä flunssat tietää kalenterin, eli että haa, nyt on syyskuu, iskempä?
Mun sisäinen syysflunssakalenterini on näköjään offline-tilassa, koska en koskaan enää nykyisin sairasta. En ole tästä yhtään tietenkään pahoillani, paitsi ehkä ihan vähän silloin, kun töissä tulee ryysistilanteita, jotka "kyllä Elma hoitaa". Että voikun sillä Elmalla oiskin hyvä syy jäädä vaan himaan ja jättää asiat jonkun toisen Elman hoidettavaksi. Mä olen nimittäin kyllä niin korvaamaton. Not. Älkää luulko että luulen asiain näin olevan.
Facebookissa näyttää olevan joka toisella linkkinä uutinen, jossa se tytärtään kuoliaaksi kiduttanut kauhufaija on hakattu vankilassa.
Vankiloissahan on kai aina ollut joku kirjoittamaton sääntö, että lapsiin millään tavoin sekaantuneet ovat sitä alimmaisista alinta kastia ja niinhän ne ovatkin. Monet varmaan muistavat kamalan Jammu-sedän? Sitähän jouduttiin suojelemaan, ettei ois päässyt päiviltään vankilassa. Mun mielestä toi on jotenkin nurinkurisen omituinen kuvio että huh huh. Siis toi suojeleminen.
Mulla ei ole tuosta asiasta mitään muuta sanottavaa. En pysty kykenemään sanomaan mitään.
Eikä mulla oo mistään muustakaan nyt mitään sanottavaa. Vaikka kuinka miettisin.
Loppukevennykseksi kuva, kun leikittiin hienoja. Eli skumppalasit ja parfyymit sävysävyyn, tietty ;)
maanantai 3. syyskuuta 2012
Helsingin epasanomat
Aivan hyvää maanantaita vaan kaikille!
Olen tässä pitkään pähkinyt että miten aamuni sujuvat nykyisin niin jouhevan mukavasti. Aamutoimiin menee tosi vähän aikaa, vaikka ennen niihin meni aika paljon aikaa. En siis mitenkään ole tästä tilanteesta pahoillani, mutta olen välillä ihmetellyt että kuin sairaan nopee must on tullutkaan.
Sitten tajusin! Meille ei tule enää Hesaria. Minulle nimittäin kävi hesari-onnettomuus kesällä. Hesarin lasku oli unohtunut maksaa ja sitten sieltä tuli kaksi laskua: maksa jo toimitetut lehdet ja peru tilaus tai maksa jo toimitetut lehdet ja jatka tilausta.
Enhän minä nyt mitään laskujen selityksiä lue, niin totta munassa maksoin sen halvemman laskun ja siihen monivuotinen yhteiselomme sitten päättyi.
Kesä nyt meni ilman hesaria. Ehkä parempikin ettei se tullut laatikontukkeeksi kun sitä ei aina oltu tyhjentämässä.
Nyt kaipaan hesaria vimmatusti, mutta nämä nopeet aamut ovat kyllä kanssa mukavia. Ja nyt mulla on kauhee ristiriita, että jatkanko välirikkoamme vai enkö jatka. Siis kauheeta.
Kauhea oli viime yökin, yök. Olen todella hyvä nukkumaan, mutta joskus sitten käy niin että näen niin kummallisia unia että heräilen niiden takia. Älkää peljätkö, en todellakaan ala selostelemaan tässä unieni sisältöä, koska oon sitä mieltä että toisten unet ovat yks epäkiinnostavimpia asioita tässä maailmassa. Mutta tiedättekö tunteen- uni ei ole painajainen, mutta sen tunnelmassa on jotain painostavaa ja ahdistavaa että siihen herää ja herätessään huokaisee että huh huh onneks se oli vain unta.
Vähän tollanen reikäinen yö + maanantai = hysteerisesti joka ikiselle asialle hihittelevä Elma. Työtoverit varmaan luulevat että olen kännissä. Tai jotain. Ei se mitään, rai rai.
Tänään on merkityksellinen päivä. Tyttäreni Suomen lapinkoira täyttää kahdeksan vuotta ja Urho Kekkonen täyttäisi 112 vuotta jos eläisi.
Alla kuvat sankareista, arvatkaa kumpi on kumpi. (toisen kuvan ottanut tyttärein mun).
Olen tässä pitkään pähkinyt että miten aamuni sujuvat nykyisin niin jouhevan mukavasti. Aamutoimiin menee tosi vähän aikaa, vaikka ennen niihin meni aika paljon aikaa. En siis mitenkään ole tästä tilanteesta pahoillani, mutta olen välillä ihmetellyt että kuin sairaan nopee must on tullutkaan.
Sitten tajusin! Meille ei tule enää Hesaria. Minulle nimittäin kävi hesari-onnettomuus kesällä. Hesarin lasku oli unohtunut maksaa ja sitten sieltä tuli kaksi laskua: maksa jo toimitetut lehdet ja peru tilaus tai maksa jo toimitetut lehdet ja jatka tilausta.
Enhän minä nyt mitään laskujen selityksiä lue, niin totta munassa maksoin sen halvemman laskun ja siihen monivuotinen yhteiselomme sitten päättyi.
Kesä nyt meni ilman hesaria. Ehkä parempikin ettei se tullut laatikontukkeeksi kun sitä ei aina oltu tyhjentämässä.
Nyt kaipaan hesaria vimmatusti, mutta nämä nopeet aamut ovat kyllä kanssa mukavia. Ja nyt mulla on kauhee ristiriita, että jatkanko välirikkoamme vai enkö jatka. Siis kauheeta.
Kauhea oli viime yökin, yök. Olen todella hyvä nukkumaan, mutta joskus sitten käy niin että näen niin kummallisia unia että heräilen niiden takia. Älkää peljätkö, en todellakaan ala selostelemaan tässä unieni sisältöä, koska oon sitä mieltä että toisten unet ovat yks epäkiinnostavimpia asioita tässä maailmassa. Mutta tiedättekö tunteen- uni ei ole painajainen, mutta sen tunnelmassa on jotain painostavaa ja ahdistavaa että siihen herää ja herätessään huokaisee että huh huh onneks se oli vain unta.
Vähän tollanen reikäinen yö + maanantai = hysteerisesti joka ikiselle asialle hihittelevä Elma. Työtoverit varmaan luulevat että olen kännissä. Tai jotain. Ei se mitään, rai rai.
Tänään on merkityksellinen päivä. Tyttäreni Suomen lapinkoira täyttää kahdeksan vuotta ja Urho Kekkonen täyttäisi 112 vuotta jos eläisi.
Alla kuvat sankareista, arvatkaa kumpi on kumpi. (toisen kuvan ottanut tyttärein mun).
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Elman keittiössä
Hyvää iltaa.
Ajattelin olla reilu, ja jakaa teille aivan mahtavan kulinaarisen ruokajutun.
Nähkääs, kun on hieman päivä jälkeen -tiloissa, niin mieliteot ovat sen mukaisia.
Alkoi tekemään ihan hillittömästi mieleni lättyjä. Tämänsuuntaiset mieliteot ovat juuri niitä omimpiaan kaatamaan vähähiilarisen dieettini, jota taas olen koittanut tässä hikipinkomaisesti noudattaa.
Ei hätää! Netti on täynnä kaikenlaisia ohjeita, ja melkein mistä tahansa ruuasta saa tehtyä vähähiilariversion. Netin ohjeet olivat vaan minun päivä jälkeen- tilaani nähden aivan liian kummallisia, mitä edes on joku psyllium? Tai papujauho?
Päätin soveltaa. Vatkasin kulhossa munia, sekaan heitin kaikkea mitä nyt ikinä keksin. Taikina näytti ihan taikinalta, jee!
Valurautaiseen lättypannuun lätkäsin joka pesään voita ihan kunnolla.
Vaan eipä ne lätynryökäleet suostuneetkaan kääntymään siveästi pannulla. Lopputuloksena edessäni murjotti neljä koiransyömän näppylähanskan näköistä taideteosta.
Söin ne suoraan pannusta. Makuelämys oli.. no sanotaan nyt, että olen parempiakin lättyjä elämässäni syönyt.
Lopun taikinan paistoin teflonpannussa, tarkoitoksenani oli tehdä yksi virtaviivaisen tyylikäs iso lätty.
No ei sekään suostunut kääntymään suosiolla, vaikka olin teflonpannuunkin heittänyt nokareen voita paistamista varten.
Päädyin hajoittamaan koko rakenteen, jonka seurauksena lätystä tuli koiranoksennusta muistuttava kasa paistunutta munaseosta.
En antanut tämän vision mitenkään hämätä itseäni, hoin vaan mielessäni vanhaa sananlaskua: moni kakku päältä kaunis jne. Kippasin tämän munamöhjön lautaselle, päälle marjoja ja ripaus steviaa.
Pistin silmät kiinni ja aloin lappamaan mönhä-marjamuhennosta suuhuni ja ai et oli maukasta. Siis ihan oikeesti, ei nyt ehkä mitään kulinaarin huippua, mutta ajoi tarkoituksensa. Lätynhimo meni- ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi.
Elman keittiössä osio loppuu tähän ja jatkuu kaupungin sykkeeseen, jossa eilen siis olin.
Sen kerran kun ihan Elma-sedän kanssa lähdemme isolle kirkolle, niin sinnehän sitten huristetaan taksilla. Jumalaut se on kallista hommaa. Anteeksi mummouteni, mutta jossain asioissa muunnan vieläkin jotkut rahasummat markoiksi. Markka-aikana oli minun suurin bilekauteni ja taksillasuhailukauteni, mutta voin taata, etten pulittanut itä-helsinki-keskusta matkasta taatusti lähellekään lähes kahtasataa markkaa. Herranen aika.
Oli ihanaa tavata vanhoja kavereita. Vanhojen kavereiden kanssa voi olla pitkäkin väli kun tavataan, mutta mitään hämmentäviä hiljaisia hetkiä ei taatusti tule.
Tänään kun aamulla heräsin, meinasin alkaa sättimään E-setää, kun oli holtttomasti jättänyt vaatteitaan sohvalle lojumaan, vaikka just eilen vaivalla siivosinkin. Lähestyin vaatteita kädet lanteilla ja Justiina-ilme kasvoilla, kunnes tajusin että herranjesta, vaatteet liikkuvat. No se olikin esikoispoikaseni, joka oli tullut tänne yöpymään ja päätynyt sohvalle nukkumaan. Hyvä etten ollut ihan aito Justiina, ja mennyt kaulimella koulimaan vaatekasaa.
Nyt menen jonnekin tekemään- en mitään.
Ajattelin olla reilu, ja jakaa teille aivan mahtavan kulinaarisen ruokajutun.
Nähkääs, kun on hieman päivä jälkeen -tiloissa, niin mieliteot ovat sen mukaisia.
Alkoi tekemään ihan hillittömästi mieleni lättyjä. Tämänsuuntaiset mieliteot ovat juuri niitä omimpiaan kaatamaan vähähiilarisen dieettini, jota taas olen koittanut tässä hikipinkomaisesti noudattaa.
Ei hätää! Netti on täynnä kaikenlaisia ohjeita, ja melkein mistä tahansa ruuasta saa tehtyä vähähiilariversion. Netin ohjeet olivat vaan minun päivä jälkeen- tilaani nähden aivan liian kummallisia, mitä edes on joku psyllium? Tai papujauho?
Päätin soveltaa. Vatkasin kulhossa munia, sekaan heitin kaikkea mitä nyt ikinä keksin. Taikina näytti ihan taikinalta, jee!
Valurautaiseen lättypannuun lätkäsin joka pesään voita ihan kunnolla.
Vaan eipä ne lätynryökäleet suostuneetkaan kääntymään siveästi pannulla. Lopputuloksena edessäni murjotti neljä koiransyömän näppylähanskan näköistä taideteosta.
Söin ne suoraan pannusta. Makuelämys oli.. no sanotaan nyt, että olen parempiakin lättyjä elämässäni syönyt.
Lopun taikinan paistoin teflonpannussa, tarkoitoksenani oli tehdä yksi virtaviivaisen tyylikäs iso lätty.
No ei sekään suostunut kääntymään suosiolla, vaikka olin teflonpannuunkin heittänyt nokareen voita paistamista varten.
Päädyin hajoittamaan koko rakenteen, jonka seurauksena lätystä tuli koiranoksennusta muistuttava kasa paistunutta munaseosta.
En antanut tämän vision mitenkään hämätä itseäni, hoin vaan mielessäni vanhaa sananlaskua: moni kakku päältä kaunis jne. Kippasin tämän munamöhjön lautaselle, päälle marjoja ja ripaus steviaa.
Pistin silmät kiinni ja aloin lappamaan mönhä-marjamuhennosta suuhuni ja ai et oli maukasta. Siis ihan oikeesti, ei nyt ehkä mitään kulinaarin huippua, mutta ajoi tarkoituksensa. Lätynhimo meni- ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi.
Elman keittiössä osio loppuu tähän ja jatkuu kaupungin sykkeeseen, jossa eilen siis olin.
Sen kerran kun ihan Elma-sedän kanssa lähdemme isolle kirkolle, niin sinnehän sitten huristetaan taksilla. Jumalaut se on kallista hommaa. Anteeksi mummouteni, mutta jossain asioissa muunnan vieläkin jotkut rahasummat markoiksi. Markka-aikana oli minun suurin bilekauteni ja taksillasuhailukauteni, mutta voin taata, etten pulittanut itä-helsinki-keskusta matkasta taatusti lähellekään lähes kahtasataa markkaa. Herranen aika.
Oli ihanaa tavata vanhoja kavereita. Vanhojen kavereiden kanssa voi olla pitkäkin väli kun tavataan, mutta mitään hämmentäviä hiljaisia hetkiä ei taatusti tule.
Tänään kun aamulla heräsin, meinasin alkaa sättimään E-setää, kun oli holtttomasti jättänyt vaatteitaan sohvalle lojumaan, vaikka just eilen vaivalla siivosinkin. Lähestyin vaatteita kädet lanteilla ja Justiina-ilme kasvoilla, kunnes tajusin että herranjesta, vaatteet liikkuvat. No se olikin esikoispoikaseni, joka oli tullut tänne yöpymään ja päätynyt sohvalle nukkumaan. Hyvä etten ollut ihan aito Justiina, ja mennyt kaulimella koulimaan vaatekasaa.
Nyt menen jonnekin tekemään- en mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)